Suunnitelmat olivat hurjia: Turun yliopiston professori Israel Nesselius esitti 1708 mm. Kymijoen raivaamista kulkukelpoiseksi, Kokemäenjoen perkausta sekä Päijänteen ja Saimaan yhdistämistä kanavalla. Hän uskoi, että Päijänteeltä voitaisiin matkata vielä Pohjanlahdelle, kun Päijänne kanavoitaisiin Kokemäenjoen vesistöön. Pontta nämä suunnitelmat saivat, kun Venäjä muutaman vuoden päästä miehitti Suomen.

Kenraalimajuri Axel von Löwe korosti Ison Vihan (1713 - 1721) jälkeisen Suomen puolustussuunnitelmassa, että yhdistämällä sisävesistöt mereen, puolustaminen olisi monin verroin helpompaa. Asessori L. J. Ehrenmalm lähetettiin 1725, joka teki mittavia tutkimusmatkoja löytääkseen sopivan tavan yhdistää Sisä-Suomi mereen. Hänen ehdotuksensa seurasi aiemmin esitettyä suunnitelmaa: Päijänne tuli yhdistää Kokemäenjokeen ja Poriin. Jämsänkin mainittiin muiden ohella hyötyvän tästä uudesta kulkureitistä.

Tutkimukset kuitenkin pitkittyivät ja ehdotus muuttui: Päijänne yhdistettäisiin mereen etelän suunnassa. Harkittiin kanavaa Vantaanjokeen. Hanke kuitenkin hylättiin kustannussyistä. 1700-luvun kuluessa yhdistämishankkeita nousi esille useita: ensin Päijännettä oltiin yhdistämässä Saimaaseen Hartolan ja Mikkelin kautta aina Rantasalmelle. Perustelu löytyi jälleen sotilasnäkökohdista - ulottuihan Venäjä jo aivan Saimaan rannalle asti. Toinen, jämsäläisten kannalta kiinnostava hanke oli yhdistää Vesijärvi Porvooseen. Linnoitustyöt kuitenkin ajoivat vesiliikenteen edelle ja niin jäi Päijänne yhdistämättä mereen.