Kuorevedellä maatalouden uudet ajatukset omaksuttiin hieman myöhemmin kuin Jämsän keskeisillä viljelyalueilla. 1800-luvun lopussa ne olivat kuitenkin yleistymässä hyvää vauhtia myös Kuorevedellä.

Ruis oli vielä 1880-luvulla tärkein viljalajike Kuorevedellä niin kuin muuallakin Hämeessä. Rukiista elettiin, sillä maksettiin yleisesti palkat ja hankittiin tuloja taloon. Rukiin sadon onnistumisesta riippui koko talon hyvinvointi.

Kauran kylvömäärä ohitti 1890-luvulla rukiin ja siitä tulikin vuosisadan vaihteessa valtaviljalajike. Sen sijaan ohraa, joka perinteisesti oli kasvanut rukiin varjossa, viljeltiin selvästi vähemmän kuin ruista tai kauraa. Perunan suosio kasvoi nopeasti 1800-luvun lopussa. Vehnää ei viljelty lainkaan vielä 1800-luvun lopussa.

1900-luvulla rukiin viljely väheni tasaisesti, kun kauran viljely lisääntyi voimakkaasti läpi vuosisadan. Kauran viljely oli tärkeää koko vuosisadan ja se on laskenut vasta viime vuosikymmeninä.

Vehnästä tuli merkittävä viljelykasvi ennen sotia. Käännekohdaksi muodostui vuosi 1930, jolloin ulkomaisen vehnäjauhon tullia nostettiin niin paljon, että kotimaisen vehnän jauhatusta varten kannatti perustaa vehnämyllyjä. Lisäksi sääolot olivat maailmansotien välisenä aikana Suomessa otolliset, kun lämmin ilmastovaihe pidensi kasvukautta.


Kuorevedellä heinän peltoviljely alkoi vasta aivan 1800-luvun loppupuolella, kun viljelyssä siirryttiin kasvivuorotteluun. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kylvöheinän viljely laajeni nopeasti.

Samaan aikaan nautakarjan määrä Kuorevedellä lisääntyi vauhdilla. Kuoreveden karja oli tuohon aikaan heikkorakenteista ja sen rasvaprosentti oli huono. Kuorevedellä aloitettiinkin karjanjalostustyö, kun Pohjois-Kuoreveden sonniyhdistys perustettiin vuonna 1907. Sonniyhdistys hankki omistukseensa maineikkaan siitossonnin Sampo 10:n vielä samana vuonna. Sampon ja sen jälkeläisten ansiosta Kuoreveden karjan maidontuotanto ja rasvaprosentit alkoivat kohota 1900-luvun alussa nopeasti.