1900-luvun alkuvuodet talonpoikaisessa yhteisössä olivat työvoimavaltaisen ja omavaraisen talouden aikaa. Hevonen oli tärkeä voimakone, ja ihmistyötä tarvittiin paljon. Perheet olivat suuria, joten työvoimaa oli riittävästi saatavilla. Vaikka työn tuottavuus ja siitä maksettavat palkat olivat pieniä, usko maanviljelyksen merkitykseen oli korkealla.

Tietoa uusista koneista ja laitteista levisi näyttelyiden ja suurempien tilojen kautta. Maatalouden pääoman vähäisyys hidasti osaltaan koneellistumista. Selkeä muutos koneellistumisessa tapahtui sotien jälkeen. Syynä tähän olivat työvoiman puute sekä palkkojen kohoaminen.

Koneiden avulla pyrittiin tulemaan toimeen omin voimin, vähäisellä palkatulla työvoimalla. Kohonneiden palkkojen lisäksi työvoimasta koitui sosiaalisia kuluja, lomakorvauksia, tapaturmavakuutuksia, kuluja asuntojen rakentamisesta ja kunnossapidosta.

Työt oli saatava tehdyksi oikeaan aikaan. Tehokkaammilla traktorivetoisilla koneilla kylvötyöt, ruiskutukset sekä viljanpuinti saatiin paremmin ajoitettua. Toisaalta todettiin, että koneisiin ei saanut luottaa liikaa, koska epäedullisissa sääoloissa ne saattoivat upota siinä, missä hevosvetoinen kone vielä selviytyi.


Koneellisessa maataloudessa pyrittiin alusta asti työn rationalisointiin, kevenemiseen ja työvaiheiden nopeutumiseen ja helpottumiseen. Vähitellen traktorit kehittyivät rautapyöräisistä kumipyöräisiin ja niiden teho moninkertaistui. Paljon työtä vaativat ja ikävähköt lannan ja turpeen levittämiset saatiin tehtyä vaivattomasti traktorilevittimillä. Erityisesti vaikeimmilla peltolohkoilla päästiin tasaisempaan jälkeen ja siten runsaampiin satoihin.

Traktori vähensi osaltaan hevosten pitoon vaadittavaa rehualaa, ja vähitellen tiloilla siirryttiin hevosettomaan aikaan. Kun karjarehun tuotanto väheni, pelloilta saatiin suurempi ala myyntituotantoon. Monilla tiloilla hevosta pidettiin kuitenkin metsätöiden vuoksi. Talvisessa puunajossa hevonen oli vielä pitkään sotien jälkeen paras apuri.

Koneellinen maatalous tarvitsi koneille varasto- ja säilytystilaa. Toisaalta se vähensi ulkolatojen määrää, kun heinäkuormat voitiin siirtää talouskeskusten lähelle.


Konetyö koettiin innostavaksi ja erityisesti nuori väki tunsi kiinnostusta siihen. Samalla se teki mahdolliseksi monen nuoren jäämisen kotitilalleen. Maatalouden koneistuminen on seurausta yhteiskunnan rakenteellisesta muutoksesta. Maatalouden kilpailukyky muiden elinkeinojen rinnalla on vaatinut tuottavuuden lisäämistä.

Viljelijöiden oli suunniteltava tarkkaan koneiden hankinta. Hankintakustannusten lisäksi oli otettava huomioon koneiden huollot, käyttö, poistot ja muut kustannukset. Monet viljelijät ryhtyivätkin keskenään yhteistyöhön ja perustivat konerenkaita tai -yhtymiä. Tällä tavoin he saivat jaettua koneistumisen pääomakustannuksia.