1920-luvulla useilla paikkakunnalla koottiin kansallispukuja perinteisistä naisten vaatekappaleista. Vanhojen hyvin säilyneiden kansanpukujen arvo huomattiin. Jämsän kansallispuvun syntyvaiheet sijoittuvat tähän ajankohtaan.

Jämsän Sanomissa on vuonna 1923 varsin asiantunteva artikkeli, jossa kerrotaan siitä, kuinka Jämsän kansallispuku tuli löydetyksi.

Löytö oli tapahtunut niin että Jämsän Pietilässä pidettiin värjäyskurssit. Siinä yhteydessä pengottiin vanhoja vaatearkkuja. Arkun pohjalta löytyi emäntä Hilma Raition huolella tallettama naisen puku, joka oli hänen äitinsä isänäidin, Walborg Antintyttären (s. 4.3. 1768 - k. 9.1. 1840) puku. Puku oli kudottu Walborg Antintyttären itse kehräämistä ja värjäämistä villalangoista. Värjäyskurssin opettaja tiesi oitis tehneensä löydön: tässäpä olisi malli jämsäläisnaisten omaksi kansallispuvuksi! Hän kirjoitti Elsa Heporaudalle, joka silloin vielä oli nimeltään Hästesko ja vaikutti Jyväskylän seudulla aktiivisesti nuorisoseuraliikkeen, naisasian ja kansansivistystyön parissa. Myöhemmin Heporauta vaikutti lähinnä kirjailijana ja Kalevalaisten Naisten toiminnan sieluna. Tämä kansallisena innoittajana tunnettu loistava puhuja riensi pelastamaan pukua Kansallismuseon kokoelmiin. Kun pukua ei luovutettu, Elsa Heporauta vetosi kansatieteilijä Sireliukseen, joka toimi Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kansatieteen professorina. Sirelius pyysi pukua valokuvattavaksi ja entisöitäväksi. Nyt puku lähetettiin, mutta sille tielle jäivät pukuun kuuluneet upeat silkit.

Tämän Walborg Antintyttären 1700-luvulta peräisin olevan puvun esikuvan mukaan on koottu Jämsän kansallispuku. Suomen Käsityön Ystävät Helsingissä valmisti viisi ensimmäistä pukua, jotka esiteltiin Jämsän maatalousnäyttelyn käsityö-osastolla elokuussa 1926. Puku oli varsin arvokas, sen hinta oli 700 markkaa. Maatalousnäyttelyn kotiteollisuusjaoston puheenjohtajana toimi emäntä Lyyli Palmroth, joka tässä yhteydessä hankki puvun myös omaan käyttöönsä. Maatalousnäyttelyn esittelykirjassa on kuva uudesta kansallispuvusta, mutta ei selitystä siitä. Jämsän kansallispuku on Keski-Suomen maakunnan kolmanneksi vanhin kansallispuku vuonna 1921 muodostettujen Keski-Suomen ja Uuraisten pukujen jälkeen.

Jämsän kansallispuku esiteltiin myös Kotiliedessä ennen elokuussa vuonna 1926 järjestettyä maatalousnäyttelyä. "Puku on väririkas ja kaikkine huiveineen erinomaisen upea. Hame on pitkäraitainen, punaista ja vihreätä pääasiallisesti. Pusero valkea, laaja pääntie, jonka reunaa koristaa pystyssä oleva taidokkaalla raidalla varustettu kaulus. Puseron päällä on vihreä kaulahuivi, punertavin ja täplikkäin raidoin ja pitkin ripsuin koristettu. Huivin päälle pannaan punainen liivi. Tämän lisäksi vielä iso silkkinen hartiahuivi, ruskeanvioletti väriltään, kukallinen ja ruudukas. Päässä on tykkimyssy, jonka silkkikangas on erikoisesti pujotuksilla kudottu ja tyllipitsi ommeltu samanlaiseksi kuin vanhoissakin."

Tämän mallin mukaan ryhtyivät jämsäläiset emännät valmistamaan itselleen kansallispukuja. Ensimmäinen puku valmistui Juokslahdelle, kun Bertta Damskägg (os. Hakanen, s. 1910 - k. 1991) hankki puvun itselleen ollessaan Petäjäveden kutomakoulussa työvuonna 1927 - 28. Pukuun kuului kaksi silkkiä, mutta ei tykkimyssyä. - Kansallispukua käytettiin kovin harvoin, pulavuodet ja sota-aika eivät olleet otollisia kansallispuvun hankintaan. Suurissa jämsäläisissä kruunuhäissä vuonna 1947 Jämsän pukua kuitenkin kantoi ainakin yksi sammallahtelainen neitonen, ilmenee kruunuhäistä kertovasta elokuvasta.

Vuonna 1948 kotiseutuyhdistyksen johtokunnan jäsen, emäntä ja runoilija Himmi Liukkonen kirjoitti erittäin mielenkiintoisen tarinan Jämsän kansallispuvun syntyvaiheista kotiseutujulkaisuun, jonka Kalle Nieminen toimitti myytäväksi Koskenpään kotiseutujuhlille.  Kts * Liite  alla

Jämsän kansallispukua tehtiin vuosikymmenien kuluessa harvakseen. Tavallisesti puku ostettiin valmiina Vuorelmalta. Brokadikankaisen tykkimyssyn sijasta Vuorelma toimitti alkuperäisen kuvion mukaisesti käsin silkkikankaalle kirjottua tykkimyssyä.

1970-luvulla käsityöharrastus virisi jälleen voimallisena ja perinteet olivat arvossaan. Työväenopistossa alettiin ommella kansallispukuja tanhuajien ja kuorolaisten tarpeisiin, mutta myös naisten juhlapuvuiksi. "Nyt kun teillä on kansallispuku, teillä on aina kotona juhlapuku, ettekä te enää voi sanoa juhliin lähdettäessä, että minulla ei ole mitään päälle pantavaa" toisti työväenopiston kansallispukuompelun opettaja Eva Murtonen aina kurssin päätöspuheessaan. Puvut ommeltiin aluksi Vuorelmalta ostetuista valmiista kankaista. Sitten kävi niin, että Vuorelma ilmoitti lopettavansa Jämsän puvun hamekankaan valmistuksen sen vähäisen kysynnän vuoksi. Jämsäläisnaisille tuli hätä. Tilanne kartoitettiin ja päätettiin joukolla valmistaa nimenomaan Jämsän pukua. Kurssille ilmoittautui peräti 20 naista ompelemaan Jämsän pukua! Vuorelman oli pakko jatkaa hamekankaan toimittamista suuren kysynnän vuoksi. Seuraavina vuosina Jämsän pukua ommeltiin vielä kymmenittäin muiden kansallispukujen ohessa. Jämsän puku oli pelastettu. Myöhemmin myös kansallispukukankaat kudottiin itse, samoin huivi- ja liivikankaat. Samoin tykkimyssyt valmistettiin alusta loppuun asti itse ja huolellisesti käsin kirjoen. Huivit kudottiin puuvillaloimeen kiiltolangalla, kun oikeita silkkilankoja oli mahdoton saada. Ainakin vuoden 1978 maatalousnäyttelyissä useat emännät hakivat sukutilakunniakirjoja alusta loppuun asti itse tehdyissä Jämsän kansallispuvuissa.

1970-luvulla alettiin kantaa huolta kansallispukujen aitoudesta, ne kun helposti seurasivat muodin vaihteluja. Helmoja lyhennettiin, kengät saattoivat olla sopimattomat ja pukuihin liitettiin helposti niihin kuulumattomia laukkuja, asusteita ja koruja. Siksi Suomen Kotiseutuliitto teki aloitteen erillisen kansallispukuorganisaation aikaansaamiseksi. Suomen Kansallispukuneuvosto aloitti toimintansa vuonna 1978. Neuvosto antoi ohjeita pukujen käytöstä ja koulutti opettajia. Tuohon aikaan myös Jämsän kansallispukuun yritettiin löytää sopivaa korua, sillä kaikkien mielestä Jämsän "komiitten" emäntien pukuun ehdottomasti oli kuulunut myös koruja. Ehdolla oli luonnollisesti vuonna 1969 myyntiin saatu Jämsän solki, mutta kun se perustui viikinkiaikaisiin korulöydöksiin, se ei ajallisesti sopinut Jämsän pukuun. Etsinnöistä huolimatta ei 1700-luvun korumalleista löydetty erityisesti Jämsän seudulle ominaista korutyyppiä ja niin Jämsän kansallispuku on edelleen ilman korua.

Suomen kansallispukuneuvoston asiantuntijaelimenä toimii vuosittain nimettävä kansallispukuraati. Raadin tehtävänä on uusien kansallispukujen kokoaminen ja vanhojen mallien ja työohjeiden tarkistaminen mahdollisimman tarkasti puvun alkuperäistä esikuvaa vastaavaksi.

Jämsän kansallispuku tarkistettiin vuonna 1983. Tarkistuksen teki kotiteollisuusopettaja Leena Sipilä. Tarkistuksessa pukuun lisättiin esiliina. Puvun kaavoitus, materiaalit ja valmistustekniikat muutettiin perinteisiksi. Tarkat yksityiskohdat esitellään kirjassa Keskisuomalaiset kansallispuvut, toim. Eeva Salo. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry. Gummerus Kirjapaino, Jyväskylä 1992.

15.2. 2006 Vuokko Olkkonen
Lähteet
Jämsän Sanomat n:o 15 1923
Kotiliesi vuosikerta 1926 s. 408
Vanhan Jämsän Kotiseutuyhdistyksen julkaisu 1948, toim. Kalle Nieminen
Keskisuomalaiset kansallispuvut, toim. Eeva Salo. Keski-Suomen Nuorisoseurain Liitto ry. Gummerus Kirjapaino, Jyväskylä 1992. 


(Kansallispuvun tarina on esitelty myös Jämsän Kotiseutuyhdistyksen historiikissa Miekkainpetäjä tuulessa soittaa … Jämsän kotiseutuyhdistyksen vaiheita 1947 - 1997. Vuokko Olkkonen, Jämsä 1997)

Jämsän vanhan kansallispuvun on jälkipolville säilyttänyt kunnallisneuvoksetar, emäntä Hilma Raitio. Se on hänen äitinsä isänäidin, Valborg Antintyttären, puku. Puku on seitsemäntoistasataaluvulta. Valborg Antintytär on syntynyt 4.3. 1768 - kuollut 9.1. 1840. Kuhmoisten Leissalasta hänet naitiin Jämsän Vitikkalan Konttilaan, Tuomas Juhonpojalle toiseksi vaimoksi.
Toimeliaana emäntänä hän kehräsi, kutoi ja värjäsi, koska siihen aikaan valmistettiin kaikki vaatteet kotona. Pitkät iltapuhteet istuttiin takan ääressä, pärevalkean loimussa puhdetöitä valmistellen ja tarinoita kertoellen. Siellä Konttilan torpassa Vappu-emäntä kutoi tämän jälkipolville säilyneen Jämsän puvun.
Jämsän kansanpuku oli komea kaksine silkkeineen ja Hämeen heimon heleine väreineen. Pukua täydensi kirkkomatkalla silkkivakka, joka oli pienikokoinen, soikea, samoihin väreihin maalattuja mainitaan jo hyvin varhain Jämsän kirkkovakkana, ja on siis näiltä tienoin levinnyt yli Suomen.
Pukuun kuului raitainen hame, värit: punainen, valkea, vihreä ja sininen. Se oli kudottu pellavaloimeen villaisella kuteella; punainen kuviollinen liivi, jossa oli riippuva tasku; paita eli pusero valkeasta pellavasta, reikäompelein koristettu; vaalea tykkimyssy, joka oli punaisin ja vihrein värein koruommeltu. Myssyssä oli valkea pitsireunus edessä ja riippuva punainen silkkinauharusetti takana; valkoiset sukat, mustat kengät. Kotona käytettiin ovenpieleisiä eli avokenkiä ja kirkkomatkoilla ruoju- eli varsikenkiä.
Puvun kera kannettiin vielä kahta silkkiä:  vihreätä ja ruskeata. Pienempi oli olkasilkki ja isompi kihlasilkki. Pienempää pidettiin hartioilla liivin alla ja isompaa kannettiin käsivarrella.
Kihlasilkin antoi sulhanen morsiamelle kihloiksi.Häissä sitä kannettiin kunniakatoksena eli kunniataivaana morsiusparin päiden päällä, vihkimisen aikana. Toiselta puolen kantoivat morsiustytöt ja toiselta sulhaspojat. Vanhasta virsikirjasta löytyy seuraava rukous, jonka pappi luki:
"Koska he vaatteen alla ovat: O herra Jumala katso armollisesti meidän rukouksemme puoleen, kun olet aviosäädyn säätänyt, niin varjele se, jonka yhteen liittänyt olet. Jeesuksen Kristuksen meidän pyhän Herramme kanssa, joka elää ja hallitsee Sinun ja Pyhän Hengen kanssa, Amen."
Pukua käytettiin kotona, kirkossa ja häissä. Se oli kansanpuku, jota vain kansannaiset pitivät. Emännät ja tyttäret kutoivat ja valmistivat itse pukunsa ja niitä oli useampia varallisuudesta ja ahkeruudesta riippuen; toisilla jopa aitan seinät täynnä. Säätyläiset kulkivat jo silloin herraskaisemmissa vaatteissa.
Myöhemmällä ajalla naiset pitivät kansallispuvun hameita kirkkopuvun alla, alushameina. Kun Koskenpään emännät tulivat Jämsän kirkkoon ja yöpyivät Pietilässä, oli heillä näitä kansallispuvun hameita alushameina. Pietilän emäntä muistaa viimeksi nähneensä sellaisen Koskenpään Honkasen vanhan emännän äidillä, tämän yöpyessä Pietilässä. Kun hän näki hameen, niin virkkoi: "Mennään meidän aittaan, siellä niitä on seinät täynnä".
Uusi aika toi tullessaan uudet vaatteet. Kansallispuku menetti arvonsa. Pietilän kansallispuvun hameista tehtiin vällynpäällisiä. Tykkimyssyt kulkivat lasten leikkikaluina, puserot revittiin nukenvaatteiksi ja silkkinauhat solmittiin lettinauhoiksi. Pietilän emännän äiti, Fredrika Matintytär, oli ne säilyttänyt ja hän sanoi tyttärelleen: "Älä nyt kaikkia niitä hävitä. Säästä edes yksi puku särkemättä."
Niinpä jätettiin yksi puku sitten arkun pohjalle kertomaan vanhanajan vaatteista. Siellä se sai maata unohdettuna useita vuosikymmeniä. Olipa rottakin palan hameenhelmasta verottanut ja koit reikiä pistelleet, mutta kotoiset heleät värit eivät virt¬tyneet. Sillä välin tehdasrihkama valtasi alaa. Heimomme naiset olivat lakanneet vaalimas¬ta esiäitien perintöä. Taloista hävisivät takat ja takkatulet ja puhdetöitä tekivät vain vanhat mummot ja vaarit.
Vasta tämä vuosisata herätti jälleen heimomme naiset vaalimaan kaikkea vanhaa. Silloin huomattiin vasta, miten paljon arvokasta oli hävinnyt. Rukit ja kangaspuut tuotiin takaisin tupiin ja kotikutoiset kankaat ilmestyivät keväthangille valkenemaan. Kerättiin sammalet ja kiventierat, kanervat ja lepänkuoret ja kauniit kotoiset värit kuvitti¬vat kotikutoiset kankaat. Värjäys ja kutomakursseja pidettiin.
Pietilässä oli värjäyskurssit. Emäntä penkoi vanhaa arkkua ja värjäyskurssin opettajan silmiin vilahti jotain värikästä arkun pohjalta. Sieltä vedettiin esille vanha Valborg Antintyttären hame ja tykkimyssy. Niin oli Jämsän kansallispuku löydetty. Kurssin opettaja kirjoitti kirjailija Elsa Heporaudalle ja hän saapui pelastamaan pukua ja vaati sitä Kansallismuseon kokoelmiin. Emäntä Raitio ei kuitenkaan luovuttanut esiäitiensä pukua. Myöhemmin sitä pyysi prof. Sirelius, valokuvattavaksi ja entisöitäväksi Helsinkiin. Emäntä Raitio lähetti sen, mutta sille matkalle siitä hävisivät vanhat komeat silkit.
Tämän Valborg Antintyttären puvun mukaan tehtiin uusi Jämsän kansallispuku. Ensimmäiset viisi pukua valmisti Suomen Käsityön ystävät Helsingissä. Ne valmistuivat vuonna 1926 pidettyihin Jämsän maatalousnäyttelyihin. Siellä maatalousnäyttelyn käsityöosastolla Jämsän uusi kansallispuku oli ensikertaa nähtävänä. Pukua valmistettiin enemmän myöhemmin. Kuitenkin sitä näkee hyvin harvoin. Moni pitäjäläinen ei tiedä, minkälainen tämä esiäitimme puku on. Kunnallisneuvoksetar Raitio on ystävällisesti lainannut tämän vanhan Jämsän kansallispuvun minulle kannettavaksi Vanhan Jämsän ensimmäisillä kotiseutujuhlilla Koskenpäällä.
Olen ylpeä ja onnellinen saadessani kantaa tätä Valborg Antintyttären vanhaa hametta ja tykkimyssyä, sillä ainoastaan ne ovat alkuperäiset. Muu osa puvusta on täydennetty vanhan mallin mukaan.
Emännät ja tyttäret! Esiäitiemme puku kunniaan! Kantakaa heimomme kauniita värejä. Kantakaa Jämsän kansallispukua.

Jämsässä 15.8. 1948
Himmi Liukkonen