Patajoen suulle valmistui v.1857 Jämsän ensimmäinen höyrylaivojen satama. Ongelmana vain oli, että laivat, joilta puuttui pakki, joutuivat näkemään paljon vaivaa luoviakseen ahtaan joen suulla. Laituri muuttikin v.1873 kenraalikuvernöörin määräyksestä.  Juokslahdelle Koljosen rantaan, jämsäläisten vuosien vaatimusten (ja korpilahtelaisten vastustuksen) jälkeen. Tämä vilkastutti alueen elämää entisestään ja helpotti myös laiturille pääsyä, koska maantie kulki joka tapauksessa Juokslahden kautta.

Laivasillan siunaus oli sen mukanaan tuoma tavaraliikenne, ihmiset ja kaupankäynti. Niiden äärelle tuli makasiineja, joskus jopa teollisuutta ja puoteja. Samalla, sunnuntaisin vallankin, väkeä kerääntyi kauempaakin tarinoimaan laiturille kylän kuulumisista. Laivalaitureille kokoonnuttiin ilonpitoon ja siellä järjestettiin tanssejakin kuten Juokslahdessa tehtiin. Laivalaitureista tuli aikansa kulttuurikeskuksia.

Juokslahdesta muodostui myös Jämsän tavaraliikenteen keskus Seppolan rinnalle, jonne ei isommilla aluksilla päässyt. Vaikka 1880-luvun alussa rautatiet jo kulkivat Vilppulan kautta, oli asema niin kaukana, että laivaliikenne piti pintansa. Juokslahden kulta-aika päättyi 1894, kun Seppolan uuden sillan juureen rakennettiin uusi laivalaituri ja väylä ruopattiin. Ainoa varsinainen satama seudulla sijaitsi Jämsänkoskella, jossa pitkään ainoana keinona saada tuotteet markkinoille oli lastata ne laivoihin ja ajaa Vesijärven rautatieasemalle.