This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Kesällä pirtti herää elämään

Vanha isäntä museon elämystapahtumassaLängelmäen kotiseutumuseon aukioloajat kesäisin ilmoitetaan paikallislehdessä. Koska museota ylläpitävän Längelmäki-seuran yhdeksi keskeiseksi toiminnan tavoitteeksi on asetettu kotiseutumuseon tunnetuksi tekeminen ja aktiivisempi käyttö, suunnitellaan museonmäen hyödyntämistä yhä laajemmin pienimuotoisten yleisötapahtumien miljööksi.

Heinäkuussa 2006 museolla järjestettiin kaikille avoin elämystapahtuma, jossa yleisö pääsi mukaan savutuvan elämään. Isännän ja emännän sekä kaikenlaisten palkollisten touhujen lisäksi mäelle oli kokoontunut entisajan käsityöläisiä. Yleisö sai seurata mm. vihtojen ja tuohitöiden tekoa. Miehet tekivät riukuaitaa ja teräaseita tahkottiin. Olipa joukossa myös kunnia-arvoisa pyykkäri, joka tinkasi vaivoistaan tavallista isompaa "pyykkärinkuppia". Työnäytösten lomassa kuultiin myös musiikkia, ja yleisö saattoi tutustua museopirtin esineistöön.

Längelmäki-seuran aikomuksena on vastaavan kaltaisten tapahtumien järjestäminen vuosittain. Majaniemen ylioppilas ja emäntä elämystapahtumassa heinäkuussa 2006Idyllinen museonmäki tarjoaa hyvät puitteet pienimuotoisten tapahtumien järjestämiselle. Myös koulujen kanssa pyritään aktivoimaan museoyhteistyötä.

Museorakennuksia kunnostetaan erilaisilla talkoilla, joissa voi samalla tutustua perinteisiin työmenetelmiin. Viime vuosina tällaisia ovat olleet mm. pärekatto- ja riukuaitatalkoot. Tulevana suvena on tarkoitus pitää hirsien tilkitsemistalkoot, joissa asuinrakennuksen seiniä tilkitään perinteisesti sammaleilla.