This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Teatterin ensirakastaja

Kuva: Anja Mäki, Yrjö Hakasen kokoelmaYrjö Hakanen oli paljasjalkainen jämsänkoskelainen, joka syntyi toukokuussa 1907 ja kuoli helmikuussa 1979.

Hakanen viihdytti jämsänkoskelaisyleisöä sotien kahden puolen. Yrjön vaimo Laina Hakanen ei ollut miehensä rakastajarooleista mustasukkainen. Päinvastoin: perhe tuki isän harrastusta. Tyttäret esimerkiksi kuulustelivat kotona isäpapan repliikkien sujumista.

Päivisin kuusilapsisen perheen isä kävi työssä tehtaalla kuten monet muutkin paikkakunnan isät. Pitkän uransa aikana hän teki tehtaalla monenlaista työtä, viimeksi hän toimi rakennusosaston työnjohtajana. Mutta kun työpäivä oli ohi, Yrjöllä oli jo polte näytelmäharjoituksiin.

Hänet nähtiin vuosikymmenien saatossa lukuisissa näytelmissä Jämsänkosken työväentalon ja Ilveslinnan näyttämöllä. Yleensä hän esiintyi sankarin ja ensirakastajan rooleissa - vahvana eläytyjänä hän sai vaativia rooleja esitettäväkseen. Hakanen ei kaihtanut edes hyppäämistä naisten tamineisiin. Sotien jälkeen hän huvitti paikkakunnan juhlayleisöä muun muassa laulutähti Zarah Leanderina.

Yrjö Hakanen muistetaan myös hyväntahtoisesta luonteestaan ja kauniista lauluäänestään. Sodan aikana hän kuului rintamakuoroon. Siksi hänelle lankesi kotikylän teatterissakin roolit, joissa lauluääni pääsi oikeuksiinsa. Myöhemmällä iällään hän lauloi myös kirkkokuorossa ja tuurasi lukkariakin seurakunnan tilaisuuksissa.

Hakanen oli vaikuttajapersoona myös Jämsänkosken kunnallispolitiikassa. Hän oli sekä kunnanvaltuutettu että sosiaalilautakunnan jäsen. Poliittiselta aatteeltaan kokoomuslainen mies piti aina heikoimman puolta.