This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Hopsun ja Heräjärven torppariasutusta

Hopsun torppa 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten ulkoasussaHopsu on melko nuorta asutusaluetta, joka syntyi 1800-luvun lopulla kun sinne perustettiin torppia ja perintötiloja. Tilat syntyivät pääasiassa Seppolan suurtilojen takamaille ja torpat saattoivat sijaita yksinäistaloina pitkien asumattomien taipaleiden päässä. Poikkeuksellisesti Hopsun seudulla on säilynyt meidän päiviimme saakka useita torpan pihapiirejä vanhoine rakennuksineen.

Hopsussa sijaitsee muun muassa Hietamäen entinen torppa, joka rakennettiin 1800-luvulla Simolan tilan torpaksi. Pienessä hirsisessä torpassa asui aikoinaan 9-henkinen perhe.

Torppa itsenäistyi vuonna 1926, jonka jälkeen asuinrakennusta uudistettiin verhoilemalla rakennus laudoituksella ja rakentamalla umpikuisti sisääntulon eteen. Lisäksi 1930-luvulla rakennettiin pihapiiriin vanhalle isäntäparille syytinkirakennus.

Torppariasutuksesta ja osataloista syntynyt tienvarsikylä on Heräjärvi. Heräjärven Hakala on ollut Pekkalan talon torppa, joka on perustettu 1830-luvulla. Hakalan päärakennus toimi kylän postin jakelupaikkana. Risteli on taas perustettu Könkkölän tilan torpaksi 1800-luvun lopulla. Sen päärakennus on ollut alkujaan savupirtti, joka on siirretty tilalle ja jota on myöhemmin laajennettu.

Suuri osa vanhoista torppien päärakennuksista on uudistunut vuosien varrella laajennuksien ja remonttien myötä. Uudistetuista torpista on kuitenkin nähtävissä niiden uudistusaikakausi. Torpparakennuksia on säilynyt runsaasti vapaa-ajan käytössä ja niitä näkee esimerkiksi juuri Hopsussa.

Hopsun torpa-asutusta





















Teksti

Saija Silén

Lähteet
Keski-Suomen historia osat I - III.
Keski-Suomen museo: Rakennusinventointitiedot.
Kulha, Keijo K.: Vanhan Jämsän historia 1860-luvulta vuoteen 1925. Turku 1974.
Patjas, Auli et al.: Jämsän rakennusperinnettä. Jyväskylä 1982.
Putkonen, Lauri: Rakennettu kulttuuriympäristö - valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt Helsinki 1993.
Räsänen, Timo: Jämsänkosken ja Koskenpään historia. Valkeakoski 1986.
Seppänen, Heikki: Jämsänkosken Rustholli - Historiikki talosta ja sen asukkaista. Jyväskylä 1990.
Suur-Jämsän historia, osa 1. 1954.
Suur-Jämsän historia, osa 2. 1962.
Suur-Jämsän historia, osa 3. 1963.
Valonen , Niilo ja Vuoristo, Osmo: Suomen kansanrakennukset. Vammala 1994.