This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Kansankirjastosta lainausasemaksi

Haavistossa kirjastotoiminta alkoi sangen varhain, jo hieman ennen koulun perustamista. Kirjasto laitettiin alulle Runebergin päivänä vuonna 1902. Alkupääoma hankittiin kirjastoa varten toimeenpannuista iltamista. Haaviston kansankirjaston kirjat sijoitettiin Kipparin taloon, jossa sitä hoiti talonpoika Vihtori Rantanen. Ensimmäisenä vuonna Haaviston kansankirjastosta lainattiin 300 kirjaa. Kolme vuotta myöhemmin kirjasto siirrettiin kansakoulutalolle Liukkoilaan.

Kirjastotoiminta sai uutta vauhtia Jämsänkosken kaupungin itsenäistymisen jälkeen. Haaviston kylään päätettiin perustaa piirikirjasto vuonna 1928. Kirjasto sijoitettiin kansakoululle.

Koulujen lakkauttamisen jälkeen Haaviston sivukirjasto jatkoi toimintaansa alakoulurakennuksessa. Sivukirjastonhoitaja piti kirjastoa avoinna asiakkaille kahtena päivänä viikossa. Haaviston kirjaston lainaustoiminta siirtyi pääkirjastosta käsin hoidettavaksi 1990-luvulla.

Kun kirjastoa uhkasi lakkauttaminen, heräsi kyläyhdistys puolustamaan sitä. Kyläyhdistyksen pyörittämänä lainausasema oli avoinna yhtenä päivänä viikossa viiden vuoden ajan. Sen toiminta loppui elokuussa 2006.

Haavisto former elementary school in 2006