This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Hallin Janne elokuvaksi

Yksi Hallin Janne -elokuvan mainosjulisteistaEnsimmäinen elokuvahanke oli esillä jo vuonna 1938. Tuolloin Väinän Filmi Oy ilmoitti jatkavansa elokuvatuotantoja, joista seuraava olisi pääsiäiseksi 1939 ensi-iltansa saava Hallin Janne. Sen ohjaajana mainostettiin olevan toimittaja Roland af Hällström. Hanke ei kuitenkaan toteutunut seuraavaksi pääsiäiseksi eikä yhtiön tekemänä tulevinakaan. Sen sijaan toinen tuotantoyhtiö, Suomen Filmiteollisuus Oy eli "maisteri Särkän yhtiö", ilmoitti 1941 tuotantokauden uutuuksien joukossa olevan "kuuluisan pohjalaisen kansallissankarin Hallin Jannen elämää käsittelevä elokuva". Käsikirjoittajina olivat Palle eli Reino Hirviseppä ja Aarne Haapakoski. Tämän hankkeen sotki sota.

Vasta vuonna 1949 uutisoi Fenno-Filmi Oy aloittavansa Hallin Jannen kuvaukset tunnetun Viljo Helan käsikirjoituksen pohjalta. Ohjaajaksi tulisi jo aiemmin mainittu Roland af Hällström. Kuvaukset alkoivatkin talvella 1950 Helsingissä ja Hausjärvellä ja jatkuivat kesällä heinäkuussa Kuorevedellä. Ensi-ilta luvattiin tulevaksi syksyksi.

Rauha Rentola oli elokuvassa Mattilan Santrana, Helge Heralan, Hallin Jannen kihlattunaOhjaaja halusi mieluimmin näkevänsä jonkun uuden sankarin Hallin Jannen osassa. Tämä löytyikin Turusta: nuori Helge Herala sai pääosan roolin, joka oli samalla hänen ensimmäinen elokuvaesiintymisensä. Heikkilän piikaa, Leena Matildantytärtä, esittämään valittiin Eeva-Kaarina Volanen. Mattilan Sandraa näytteli Rauha Rentola, ja renki Santerin osan sai Harri Sinijärvi. Postinkuljettajana on Aarne Laine ja löydettiinpä vuoden 1946 miss Suomellekin osa: Anja Kola näyttelee mustalaistyttöä. Silloisista muista julkkiksista otettiin elokuvaan Olavi Virta viisujenmyyjän osaan ja myös jalkapallotähtenä tunnettu Åke Lindman siperialaisen vangin rooliin.

Kaikki elokuvan sisäkohtaukset kuvattiin elokuvastudiossa. Ulkokuvista talviset, lumiset otot kuvattiin Santahaminan jäällä, joka sai vuoroon toimia Kuoreveden jäänä ja myös Siperian lakeutena. Nämä kuvat olivatkin ensi-illassa käsittämättömiä elokuvateon salaisuuksia tuntemattomalle: "Kesällä tekivät täällä Kuorevedellä elokuvan alkupuolta ja jo nyt ovat tähän aikaan loppuun tehneet lunta ja tuiskua."

Kuvaukset olivat pitäjässä suuri ja huomiota herättävä tapahtuma. Filmausta seurattiin paikan päällä ja monesta pitäjäläisestä tuli avustajana elokuvatähti.

Heinätöitä kuvattiin Kuoreveden kirkkotien varressa, Parvelan pellolla. Näissä kuvissa Janne näytti nuorta voimaansa rivakkana heinämiehenä. Opettelua tosin väärävartisen viikatteen käyttö vaati. Aune Huikuri muistelee vieläkin, kuinka Helge Herala onnistui katkomaan talosta kaikki viikatteen varret. Pellolla heinäväen joukosta erottuu tuttuja pitäjäläisiä.

Ylä-Kolhi, Virkkunen, oli elokuvan käräjätalo, jonka pihalla odotettiin postiryöstäjän tuontia leivättömän pöydän ääreen.Toinen kuvauspaikka oli Ylä-Kolhin, Virkkusen, pihassa. Näissä otoksissa Janne tuodaan vangittuna ja kahleissa käräjätaloon. Elokuva-Aitta kertoo: "Sattumaksi voitaneen hyvällä syyllä sanoa tapausta, joka sattui ohjaaja Roland af Hällströmille hänen kierrellessään Kuorevedellä etsimässä sopivia ulkokuvauspaikkoja 'Hallin Jannea' varten. Pitkän etsimisen jälkeen löytyi talo, joka päältä katsoen näytti sopivimmalta käräjätaloksi, ts. taloksi, jossa kuvattaisiin elokuvan käräjäkohtaukset. Ohjaaja poikkesi kysymään, että olisiko talonväellä mitään filmausta vastaan. Ohjaaja Hällströmin hämmästys ei ollut vähäinen, kun hän talon emännältä sai kuulla, että talo sattui olemaan juuri se sama, jossa oikea Hallin Janne aikanaan tuomittiin." Ylä-Kolhin pihaotoksissa löytyy taas puoleen sataan laskettava määrä kuorevetisiä kasvoja.

Kolmas kuvauspaikka oli Kuoreveden kirkon pihassa, jonne Jannen kuvataan saapuneen paettuaan Siperiasta. Lähtöä kirkonmenoista kuvattiin moneen otteeseen. Eero Moisio muistaa elokuvaa kuvatun myös kirkon sisällä. Pappia näytteli hallilainen kauppias Pauli Hokkanen. Näitä sisäkuvia ei kuitenkaan elokuvassa näytetä. Kirkolla, Järvisen mökin edessä kuvattiin myös kivennostoa, jossa miehet saivat näyttää voimansa nostamalla raskasta kiveä maasta. Muut kuin Janne eivät siinä onnistuneet. Janne näytti vielä ylivertaisuutensa nostamalla yhdessä kiven ja sen päälle istuttamansa Mattilan Santran.

Voimien mittelöä kiven nostollaHeinäkuisena lauantaipäivänä elokuvaa kuvattiin Kuoreveden kirkolla. Hallin Janne oli palannut takaisin Siperiasta tapaamaan kihlattuaan Mattilan Santraa.