This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Jämsänniemen torppariasutusta

Jämsänniemi on myös vanhaa torpparialuetta, jossa asutus on harvaa eikä kyläkeskusta ole. Asutus kuitenkin on lähtenyt alueella torppareista liikkeelle, eikä suurtiloja alueella ole. Myös Jämsänniemeen liittyvissä kylissä, Vaherissa ja Tyryssä, on useita pieniä yksinäistiloja, joilla on torpparihistoria. Poikkeuksellisesti alueella on myös säilynyt varsin hyvin torppien pihapiirit, joista on yhä luettavissa niiden historia.

Vaherin tilan torppa on säilynyt alkuperäisessä asussa hyvin. Vaherin tilan torppa tai mäkitupalaismökki on myös Vaherin koulua vastapäätä, jossa miljöö on säilynyt lähes autenttisena. Miljöötä on vaalittu sen perinteen mukaisesti ja kunnostukset tehtu alkuperäistä kunnioittaen.

Alueen säilyneistä torpparitiloista  rakennushistoriallisesti merkittävin on Kukkarosalon torppa, joka perustettiin Vaherin talon torpaksi Kukkaron saareen. Torpparakennus oli vuoraamaton hirsirakennus, joka oli sivelty punamultamaalilla. Ikkunanpuitteet ja nurkkalaudat olivat maalattu valkoiseksi. Myöhemmin rakennukseen tehtiin kuisti. Pihapiiriin rakennettiin päärakennuksen lisäksi riviaitta, joka oli tarpeellinen tilan taloudenpidon kannalta. Lisäksi pihapiirissä oli pieni hirsinavetta.  Torpan itsenäistyttyä sen pihapiiriin tehtiin toinen asuinrakennus "syytinkimökki" tilan vanhalle isäntäparille.

Teksti
Saija Silén

Lähteet
Keski-Suomen historia osat I - III.
Keski-Suomen museo: Rakennusinventointitiedot.
Kulha, Keijo K.:Vanhan Jämsän historia 1860-luvulta vuoteen 1925. Turku 1974.
Patjas, Auli et al.: Jämsän rakennusperinnettä. Jyväskylä 1982.
Putkonen, Lauri: Rakennettu kulttuuriympäristö - valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt Helsinki 1993.
Räsänen, Timo: Jämsänkosken ja Koskenpään historia. Valkeakoski 1986.
Seppänen, Heikki: Jämsänkosken Rustholli - Historiikki talosta ja sen asukkaista. Jyväskylä 1990.
Suur-Jämsän historia, osa 1. 1954.
Suur-Jämsän historia, osa 2. 1962.
Suur-Jämsän historia, osa 3. 1963.
Valonen , Niilo ja Vuoristo, Osmo: Suomen kansanrakennukset. Vammala 1994.