This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Ruotsula

Kuva: KSU/Silén Ruotsula on ilmeisesti alkujaan ollut kylä, jossa on vuonna 1539 ollut viisi taloa. Reilut sata vuotta myöhemmin taloon nimeltä Ruotsula eli Leilahti yhdistettiin kolme muuta taloa Ruotsula-nimiseksi kartanoksi.  Vuonna 1774 tilasta erotettiin Puttola, joka tunnetaan myös Ala-Ruotsulan nimellä. Ruotsulan kartanosta erotettiin vielä vuonna 1784 nyt kyseessä oleva, tuolloin virallisesti Ylä-Ruotsulan nimellä ollut suurtila. Ruotsulan tilalla oli aikanaan myös torppia maillaan, 1900-luvun alussa Ruotsulan tilan torppien lukumäärä oli kuusi.

Kartanon päärakennus tehtiin luultavasti vuonna 1824 ulkoasultaan empiretyylin mukaiseksi ja sen rakentamisesta vastasivat perimätiedon mukaan pohjalaiset kirvesmiehet. Pohjakaavaltaan rakennus on keskeissalityyppiä, joka oli yleinen vain virka- ja mahtitaloissa ja levisi meille länsirannikolta. 

Kuva KSU/Silén Päärakennus on verhottu leveällä vaakalaudoituksella ja sen vaakasuoria pintoja on korostettu listoituksella. Rakennuksen kulmat on koristettu pilastereita jäljittelevillä laudoituksilla ja kuisteja kannattavat leveät pylväät. Väritykseltään Ruotsulan kartanon päärakennus on vihreä ja sen koristeaiheet on maalattu valkoiseksi. Pihapiirissä sijaitsee myös tiilinavetta, joka on rakennettu vuonna 1932 sekä aittarakennus ja riihi.

Tilalla toimi myös ensimmäinen Ruotsulan kylän koulu yhdessä päärakennuksen huoneista. Myöhemmin koululle rakennettiin omat tilat muutaman kilometrin päähän kartanosta.

Ruotsulan kartano kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin Suur-Jämsän empiretaloihin.
Tila on yksityisomistuksessa.

Teksti: Saija Silén
Lähteet:
ARS Suomen taide osat 1 - 3.
Nikula, Riitta: Rakennettu Maisema- Suomen arkkitehtuurin vuosisadat. Keuruu 1993.
Keski-Suomen museo: rakennusinventointitiedot
Kulha, Keijo K.:Vanhan Jämsän historia 1860-luvulta vuoteen 1925. Turku 1974.
Patjas, Auli et al. : Jämsän rakennusperinnettä. Jyväskylä 1982.
Putkonen, Lauri: Rakennettu kulttuuriympäristö - valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt Helsinki 1993.
Räsänen, Timo: Jämsänkosken ja Koskenpään historia. Valkeakoski 1986.
Suur-Jämsän historia, osa 1. 1954
Suur-Jämsän historia, osa 2. 1962
Suur-Jämsän historia, osa 3. 1963