This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Sotien jälkeinen maatalousrakentaminen Jämsän seudulla

Cultural landscape in Arvaja Jämsä, that has developed after World War II. Sotien jälkeen merkittävään osaan nousi siirtoväen nopea asuttaminen. Rakennustoiminnan käynnistymistä edistääkseen Maanviljelysseuran Keskusliittoon perustettiin asutusvaliokunta, joka suunnitteli jälleenrakennuskauden aikana yli 100 maatalouspiirustuksen kokoelman. Näiden tyyppitalojen pohjakaava oli lähes neliömäinen, keskusmuuriin perustuva ja puolitoistakerroksinen rakennus. Näitä `rintamamiesmaatiloja` rakennettiin runsaasti Jämsän ja Jämsänkosken haja-asutusalueille. Malliltaan ne eivät merkittävästi eronneet taajamien yhteyteen rakennetuista rintamamiestaloista, muutoin kuin sillä, että niiden suunnitelmat oli valmistettu Suomen arkkitehtiliiton jälleenrakennustoimiston sijasta Maanviljelysseuran Keskusliitossa.

Kohti modernin ajan tasakattoja ja maisemaikkunoita

Tyyppitalomaisesta, puolitoistakerroksisesta rakentamisesta siirryttiin jo seuraavalla vuosikymmenellä täysin erilaiseen maatilarakentamiseen kuin mitä aiemmin oli nähty. Rakennustekniikan kehitys sekä maatalouden muutokset vaikuttivat olennaisesti myös tilojen rakennuskantaan. Jämsän seudulla, kuten muuallakin maassamme, siirryttiin rakentamaan rakennusmassoiltaan matalia yksikerroksisia päärakennuksia. Vaikka yhä edelleen rakennettiin pääasiallisesti puusta, ei enää hirsikehikkoa käytetty rakennuksen runkona, vaan uudet rakennukset tehtiin laudasta kehysrakenteisina. Ikkunoiden koko suureni ja kattomuodot loivenivat.

Kuitenkin vasta 1960-luku toi mukanaan uudet teolliset materiaalit, jotka levittäytyivät läpi maatilan rakennuskannan. Vanhoja päärakennuksia puretaan uuden ajan tieltä. Maatilojen päärakennuksena tiiliset asuinrakennukset yleistyivät vasta 1960-  ja 1970-luvuilla, jolloin talot rakennettiin yhteen kerrokseen ja katettiin tasakattoisina ajan hengen mukaisesti.

Pannuhuone elintasosiivessä

Samaan aikaan 1960- ja 1970-luvuilla monet vanhat päärakennukset saivat myöskin lisäsiiven, ns. elintasosiiven. Laajennusosa saatettiin tehdä täysin eri materiaalista kuin vanha päärakennus. Ei ole harvinaista nähdä kaksikerroksisen puutalon kyljessä tiilestä tai mineriittilevystä rakennettua yksikerroksista ja tasakattoista "pattia". Nämä laajennusosat rakennettiin yleensä silloin, kun taloon puuhattiin vesijohtoja. Uuteen siipiosaan sijoitettiin pesutilat, sauna ja pannuhuone.

Cultural landscape of AlhojärviNämä sotien jälkeiset vuosikymmenet muuttivat maaseutumaisemaa merkittävällä tavalla ja yhdenmukaistivat kaupunkien lähiöiden omakotitalot sekä maatilojen päärakennukset samaan kuosiin. Kehityssuunta jatkoi samaa kulkua kuin kaupunkirakentamisessa pientalojen osalta aina 1990-luvulle saakka, jolloin esille nousivat uudelleen perinteiset maatalojen muodot umpikuisteineen. Rakennusmateriaalin painopiste lähti muuttumaan jälleen kohti puurakentamista ja eräänlainen talonpoikaisromantiikka alkoi etsimään juuriaan sotia edeltävältä ajalta.

Teksti
Saija Silén

Lähteet
ARS Suomen taide osat 1 - 3.
Kulha, Keijo K.:Vanhan Jämsän historia 1860-luvulta vuoteen 1925. Turku 1974.
Nikula, Riitta: Rakennettu Maisema- Suomen arkkitehtuurin vuosisadat. Keuruu 1993.
Patjas, Auli et al.: Jämsän rakennusperinnettä. Jyväskylä 1982.
Putkonen, Lauri: Rakennusperintömme - Kulttuuriympäristön lukukirja. Helsinki 2001.
Keski-Suomen historia osat I - III
Keski-Suomen museo: Rakennusinventointitiedot.
Räsänen, Timo: Jämsänkosken ja Koskenpään historia. Valkeakoski 1986.
Salminen, Kaapo ja Toivari, Pertti (toim.): Kotikontu kuntoon. Jyväskylä 1992.
Toivari, Pertti ja Herranen, Heljä (toim.): Maatalo - Suunnittelumallisto maaseudun rakentamiseen. Jyväskylä 1996.