This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Juokslahden suutareita

Juokslahden suutareista tunnetuimmat olivat Lahtisen suutarisuvun jäsenet. Muita suutareita olivat Heikki Lyytinen, Onni Kalliomaa, Aleks Ilmonen ja Musta Juonas.

Nestor Lahtinen oli syntynyt Korpilahdella ja oppi siellä myös suutarin ammatin. Suutarimestari muutti avioliiton solmittuaan Juokslahden Mäkelään vuonna 1879. Verstas hänellä oli Mäkelän pihassa, mutta hän kävi myös kylillä neulomassa.

Lahtisen perheeseen syntyi kymmenen lasta, viisi poikaa ja viisi tyttöä. Näistä Nestor opetti suutareiksi Kallen, Artturin ja Nestorin. Niin pian kuin kynnelle kykenivät, myös he lähtivät kylille neulomaan.

Kalle Lahtinen, vanhin Mäkelän suutariveljeksistä, perusti jo varhain oman jalkineliikkeen Jämsänkosken keskustaan. Artturi ja Nestori olivat ajoittain veljensä liikkeessä työssä ja kulkivat paljon myös isänsä mukana kylillä.

1920-luvun alussa Artturi osti Ojalan ja ryhtyi maanviljelijäksi tehden suutarintöitä enää satunnaisesti. Nestori asettui 1920-luvun lopulla Pytingin mäelle, jossa jatkoi suutarin ammattiaan. Lapikkaiden tekijäksi hänelle tuli Lauri Viinikka, ja opissa oli myös Heikki Lyytinen. He tekivät lapikkaita Kontion kenkäkauppaan Jämsään ja joskus myös Leinon valjas- ja nahkaliikkeeseen Jyväskylään.

Kun kenkien valmistus muuttui teolliseksi 1950-luvulta alkaen, ei suutarin ammattitaitoa enää paljon tarvittu ja työ rajoittui kenkien korjauksiin.