This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Haaviston nuorisoseura

Haavistoon nuorisoseura perustettiin vuonna 1921. Tarkkoja tietoja siitä, missä ja miten Haaviston nuorisoseura sai alkunsa, ei ole säilynyt. Heti alussa päätettiin joka tapauksessa järjestää juhannusaattoiltamat, jotka pidettiin Sovijärven navetan parvella. Kokon paikka oli aluksi Paavonkalliolla, myöhemmin Sovijärven rannalla Kortesalmea vastapäätä. Iltamat olivat hyväksytty tapa huvitella ja niitä järjestettiin ahkerasti. Iltamia ei kuitenkaan pidetty pelkkää huvittelua varten, niistä saaduista tuloista tehtiin lahjoituksia muun muassa varattomien kansakoululasten vaatetusvaraston hyväksi.

Äitienpäivän vietto aloitettiin vuonna 1922. Siitä muodostuikin vuosikymmenien traditio paikkakunnalle. Kulttuuriharrastuksiin kuuluivat myös oma laulukuoro Hilja Sipilän johdolla ja ensimmäisenä vuonna tehtiin lehteäkin nimeltä Haaviston Kaiku.

Raittiustyö oli tärkeässä roolissa, nuorisoseuralaisten toimesta opettaja Hilja Sipilän johdolla hävitettiin ainakin yksi "tehdas" Haaviston metsistä. Maanviljelijä Otto Sovijärvi, seuran ensimmäinen esimies, aloitti kotiseututyön nuorisoseuran piirissä. Monipuoliseen toimintaan liittyivät myös retkeily, urheilu ja käsityöt.

Aktiivisesta alusta huolimatta nuorisoseuratyö tyrehtyi ja Haaviston nuorisoseura lakkautettiin vuonna 1929. Varat päätettiin lahjoittaa Pienviljelijäin yhdistykselle.