This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Palsinan pienviljelijäyhdistys

Kuoreveden maamiesseura perustettiin 1915. Mukana oli myös Palsinan ja Kertteen isäntiä. Maamiesseuran talo Kuokkala rakennettiin Joensuun kylään, eikä muille kylille syntynyt erillisiä maamiesseuroja. Kylille perustettiin 1920-luvulla pienviljelijäyhdistyksiä, ja niiden toiminnassa oli mukana myös suurempien tilojen väkeä. Palsinan pienviljelijäyhdistys sai alkunsa noin vuonna 1925.

Alkuvuosien toiminnasta on niukasti tietoa. Kudontakursseja pidettiin 1920-luvun lopussa. Niiden lopuksi järjestettiin juhlia ja näyttely kurssilla tehdyistä töistä. Opastusta annettiin myös puutarhanhoidossa. Toiminnan alkuvuosina yhdistys järjesti iltamia talojen pirteissä.

Tärkeä toimintamuoto oli erilaisten koneiden lainaus. Pellavaloukut ja -lihtat kertovat ajasta ennen sotia. Sokerijuurikkaan kylvö- ja istutusvälineitä oli myös tarjolla. Myöhemmin yhdistys lainasi mm. apulannansijoituskonetta, takakuormaajaa, kivikoukkua, kasvinsuojeluruiskua, niittosilppuria ja perunanistutuskonetta. Välineitä säilytettiin pitkään Palsinan koulua vastapäätä ns. kalukopissa. Jossakin vaiheessa koneista perittiin pientä vuokraa. Maatalouskoneiden lisäksi yhdistyksellä oli 80-100 hengen astiasto lainattavaksi. 2006 astiasto lahjoitettiin Kertteen-Palsinan kyläyhdistykselle.

Suurin tulonlähde olivat lavatanssit. Yhdistys rakensi Palsinan lavan vuonna 1945. Tansseihin kerääntyi väkeä suurelta alueelta - joskus Mäntästä ja Jämsästä tultiin tansseihin useammallakin linja-autolla. Tanssien suosio hiipui 1960-luvulla. Kyläyhdistys jatkaa perinnettä järjestämällä edelleen joka vuosi juhannuspäivän iltana tanssit.

Pienviljelijäyhdistys järjesti tupailtoja, joissa annettiin neuvontaa maatalouteen liittyvissä asioissa. Tupaillat olivat samalla tärkeitä kokoontumistilaisuuksia kylien väelle. Pienviljelijäyhdistykseen kuuluvat maksoivat pientä jäsenmaksua. Yhdistyksestä valittiin joku vuosittain edustaja kattojärjestön kokoukseen. Pienviljelijäyhdistysläiset lähdössä teatteriin

Toiminta hiipui 1970-luvulla, kun yhdistystä ei sellaisenaan enää tarvittu. Viimeisinä vuosina järjestettiin ainakin vielä teatteriretkiä. Kyläläisten yhteinen toiminta jatkui 1970-luvun puolivälissä Kertteen Pallon (KerPa) ja 1980-luvulla Kertteen-Palsinan kyläyhdistys ry:n puitteissa. Pienviljelijäyhdistystä ei ole vielä virallisesti lakkautettu, vaikka sillä ei ole enää mitään toimintaa. Yhdistys piti 80-vuotiskokouksen vuonna 2005 ja 2006 se lainasi rahaa kyläyhdistykselle koulun lämmityksen uusimista varten.