This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Matkustajahöyryjen aika - 1860 - 80-luvut

Aina-laiva PäijänteelläLahtis (1866), Päijänteen toinen höyrylaiva, aloitti täysin uudenlaisen matkustajaliikenteen kauden. Laivassa oli kolme salia ja makuusijat, pituuttakin vajaat 34 metriä. Vuonna 1868 se matkasi Jyväskylästä Anianpeltoon säännöllisesti joka arkipäivä ja Jämsäänkin poikkesi kahdesti viikossa. Varsinainen murros sekä matkustaja- että tavaraliikenteelle oli Riihimäki-Lahti-radan avaaminen 1869, jolloin rautatien ja laivan yhdistelmällä saattoi liikkua Jämsästä erittäin nopeasti Helsinkiin ja seuraavana vuonna aina Pietariin saakka.Päijänteen laivoja ruuhkaisessa Tehin vanhassa laiturissa 1936.

Vähitellen 1870-luvun kuluessa, mutta aivan erityisesti 1880-luvulla höyrylaivayhtiöiden välille kehkeytyi sen tason kilpailu, että hintoja poljettiin aivan tosissaan. Esimerkiksi 1884 jämsäläisellä Seuralla pääsi Lahdesta Jyväskylään kolmella markalla, jos ei välittänyt salonkipaikasta. Päijänteen vesiliikenteen merkittävyys oli kuitenkin siinä, että se mahdollisti jo tavallisen ihmisenkin matkustaa kaupunkiin asioita hoitamaan melko nopeasti kohtuullisella hinnalla. Se oli kulkuväline jokaisen ulottuvilla. Tämä merkitsi melkoista murrosta aiempaan, kun asioiden hoitoon kaupungissa tuhrautui päiviä, jopa viikkoja.