Jämsään perustettiin ensimmäinen torvisoittokunta  Severus Konkola nuoremman toimesta v.1880.  Konkola tuki toimintaa myös taloudellisesti. Soittokunnan aktiivisin kausi oli 1880-1890-luvuilla.Esiintymisiä oli naapuripaikkakunnilla ja vähän kauempanakin aina Lahtea ja Hämeenlinnaa myöten.

Myöhemmin perustettiin soittokunta myös työväenyhdistykselle. Tämän soittokunnan alku tapahtui v.1923 ja ensimmäiseksi johtajaksi lupautui Vihtori Kallio, jonka johtajuusaika jäi lyhyeksi. Kallion jälkeen tahtipuikon otti Väinö Linden, joka oli armeijassa koulutettu ammattisoittaja. Hänen kautensa kesti yhdeksän vuotta. Pitkän linjan musiikkimies Aaro Aaltonen, aloitti Ty:n soittokunnan johtajan 1930-luvun alkupuolella. Aaltonen toimi tehtävässä 1950-luvun alkuun, soittokunnan lopettamiseen asti. Aaro Aaltonen lienee eniten alueemme musiikkielämään vaikuttanut henkilö niin soittajana kuin kuoron- ja orkesterinjohtajana, jonka aktiivikausi kesti yli viisikymmentä vuotta, jatkuen aina vuoteen 1985.

Myös suojeluskunnan soittokunta aloitti toimintansa v.1923. Toiminta hiipui parissa vuodessa, kunnes v.1926 soittokunta "viriteltiin" uudelleen. Skismaa soittokuntien ja johtajien välillä aiheutti lähinnä se, että suojeluskunnan soittajat käyttivät 1910-luvulla toimineen nuorisoseuran torvia. Asiaan liittyi luultavasti myös poliittisia näkemyksiä ja kahnauksia.

Sotien jälkeen virisi myös ajatus VPK:n soittokunnasta. Aaro Aaltonen sai tehtäväkseen kouluttaa palokuntapoikia torvensoittajiksi. Toiminta eteni verkkaisesti ja muutaman vuoden kuluttua soittokunta loppui.
V.1960 suojeluskunnan entisillä torvilla oli taas kysyntää, kun opettaja Reino Mooses Olkkola perusti koulusoittokunnan. Harjoitukset aloitettiin vanhalla yhteiskoululla kolmentoista pojan voimin ja Olkkolan johdolla.
Seuraavana vuonna harjoitukset jatkuivat Vitikkalan koululla Kalle Kukkosen johtamana ja hänen jälkeen johtajaksi tuli Jukka Carlstedt. Tuollaiset nopeat vaihdokset ovat yleensä tuhoisia nuorten harrastukselle ja veto loppuikin jo parin kolmen vuoden jälkeen.

Teksti Antti Arola