Rikoksia käsiteltiin useampaan otteeseen käräjillä ja viimeksi Längelmäen kihlakunnanoikeudessa 20. toukokuuta 1868. Käsittelynsä päätteeksi oikeus siirsi jutun Turun hovioikeuden tuomittavaksi.

Päätös annettiin 11. elokuuta 1868: talollisenpoika Juhani Heikki Juhaninpoika Mattila tuomittiin varkaudesta, murhasta ja postiryöstöstä sekä renki Aleksanteri Marianpoika avunannosta sanottuihin rikoksiin kummallekin 40 paria raippoja, menettämään oikean kätensä sekä sen jälkeen mestattavaksi ja teilattavaksi. Viimeksi mainittu on mestaamisen kovennettu muoto, jolloin uhri sidotaan puiselle rattaalle ja hänen luunsa murskataan ja uhri jätetään tälle teilipyörälle virumaan varoitukseksi muille.

Jannen ja Santerin pelasti tällaiselta kuolemalta vuoden 1828 asetus, joka poisti kuolemanrangaistuksen täytäntöön pantavien rangaistusten joukosta. Tilalle tuli karkotus Siperiaan, jonne Janne ja Santeri lähetettiin. Santeri kuoli matkalla sinne ja Jannen kohtalo jäi erilaisten tarujen varaan. Erään mukaan hän karkasi Siperian matkan aikana ja tuli Suomeen Leppävirroille, jossa hän oleskeli mustalaisten keskuudessa.

Myöhemmin hänen väitetään muuttaneen Vesisaareen ja sieltä edelleen Amerikkaan Duluthin kaupunkiin, jossa hän kuoli ehkä oman käden kautta alle 40 vuoden iässä tehtyään sielläkin ryöstömurhan ja oli tuomittu siitä hirsipuuhun. Jannen kotiseudulla elää sitkeä perimätieto siitä, että hän olisi Siperiasta palattuaan vieraillut entisillä kotitanhuvillaan.