Pellava ja hamppu vaativat paljon työtä, ennen kuin niiden aineksista selkiytyivät kehrättäviksi kelvolliset kuidut. Oma pieni pellavamaa oli jokaisen naisen toive ja se kuului tavallisesti pienenkin mökin yhteyteen, sillä se oli omavaraistalouden aikaan ainoa tie kunnollisten vaatekankaiden hankkimiseen. Hampusta puolestaan valmistettiin köysiä.

Pellava kylvettiin tavallisesti silloin kun tuomet kukkivat. Syksyllä pellavat ja hamppu nyhdettiin maasta ja niistä riivittin siemenkodat rohkimalla ne nippuina penkkiin kiinnitetyssä piikkiraudassa eli rohkassa. Rauta oli usein keskellä penkkiä, jolloin kaksi riipijää istui penkillä vastatusten tehden työtään vuorotahdissa. Siemenkodat kerääntyivät penkin alle sijoitetulle vaatteelle.

Ulkona sekä riihessä ja saunassa suoritetun kuivauksen jälkeen pellavat ja hamppu olivat valmiit loukutettaviksi, lihdattaviksi, vidottaviksi, häkylöitäviksi sekä harjattaviksi. Nämä pellavan muokkaustyöt alkoivat yleensä loka-marraskuussa muiden ulkotöiden päätyttyä ja ne toimitettiin usein saunan edustalla tai saunassa, missä pellavia oli ensin pari päivää kuivattu.

Varsien puuosa rikottiin ensin päistäreiksi suurella puisella loukulla ja ne irrotettiin kuiduista kevyemmällä rautateräisellä lihdalla. Työtä voitiin vielä parantaa erottamalla loput päistäreet isoa veistä muistuttamalla vitimellä. Kuitujen jaottelu suoritettiin häkilällä. Jos haluttiin erityisen hienoa, ompeluun soveltuvaa lankaa, häkilöimisen jälkeen pellavat voitiin vielä sukia sianharjaksisella pellavaharjalla.

Yksitoikkoinen loukuttaminen ja lihtaaminen tehtiin usein talkoilla, jossa tarjoilulla oli tärkeä sijansa. Ahkerasti työskennellen mutta samalla seurustellen muokattiin talojen pellavat talkoilla kehruukuntoisiksi kuontaloiksi.

Käsikäyttöisten pellavaloukkujen ja -lihtojen rinnalla alettiin 1900-luvun kuluessa käyttää työtä nopeuttavia veivattavia ja konekäyttöisiä sovelluksia.