Mutta Venäjän tapahtumien synnyttämä huuma ei kestänyt Jämsässäkään kauan. Ilmapiiri kiristyi maatalouslakkojen ehdittyä tännekin. Isännät joutuivat itse lähtemään pelloilleen, mitä työläiset yrittivät Seppolan taajamassa estää. Kiihottajina nähtiin pitäjän ulkopuolisia voimia. (15) Tiedot ruuan puutteen kärjistymisestä lisäsivät levottomuutta.

Jämsänkoskella etsittiin sen sijaan sopua. Suomalaismielisen tehtaan isännöitsijän Jakob Solinin kerrotaan suhtautuneen "erittäin suopeasti" paikalliseen työväenyhdistykseen. Hän muun muassa antoi tehtaan työntekijöille vapunpäivän vapaaksi jo ennen kuin tästä säädettiin laissa. Solin teki myös sopimuksen palkoista, ja tehtaan johtokunta myöntyi 2. toukokuuta 1917 kahdeksan tunnin päivittäiseen työaikaan. Syksyllä 1917 Jämsänkosken Työväenyhdistyksen puheenjohtaja, valuri Kalle Seppänen sai isännöitsijä Solinilta tehtäväkseen hankkia 500 säkkiä viljaa jaettavaksi tarvitseville. (16)

Jämsänkosken myönteisillä signaaleilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta seudun kokonaistilanteeseen. Ruuan puute kärjistyi paikoin suoranaiseksi ahdingoksi. Sorretun voima -lehti kertoi toukokuun alussa 1917 koskenpääläisestä, nälkäkuoleman partaalla riutuneesta torppariperheestä, joka ei päässyt enää omin voimin edes naapurista apua hakemaan. (17) On ilmeistä, että tällaiset lehtikirjoitukset synnyttivät ihmismieliin katkeruutta, jota vielä lisäsivät Jämsän torpparihäädöt.

Uhoa nostatettiin vaatimalla nimismies Hugo Palmrothin erottamista (18) ja Perälän torpan häätömääräyksen peruuttamista. Häädön suorittanut Ylä-Apialan isäntä Armas Raitio oli kertomansa mukaan kuitenkin valmis heittämään henkensä mieluummin kuin korjauttamaan alas revityttämänsä Perälän torpan ikkunat, ovet ja savupiipun. Halua perääntymiseen ei ollut kummallakaan osapuolella - ei tässä tapauksessa eikä muutenkaan. (19)