Mutta viikon kuluttua helmikuun hiihtokisoista sekasorto puhkesi Jämsässäkin. Sotatieteen termillä sanottuna tapahtui nopeasti eskaloituminen eli asioiden karkaaminen käsistä. Tällaiseen mahdollisuuteenhan monet aikaisemmat tapahtumat olivat suoranaisesti viitanneetkin. Olisi ollut pieni ihme, jos näin ei olisi käynyt.



Jämsän suojeluskuntalaiset piirittivät työväentalon, josta löydetyt aseet ja pöytäkirjat vietiin pois. Punaisiksi epäiltyjen kiinniottamiset alkoivat Jämsässä ja Jämsänkoskella (8). helmikuuta. Kuulusteluissa pidätetyiltä tiukattiin muun muassa sitä, olivatko he työväenyhdistyksen jäseniä ja vaativatko he kahdeksan tunnin työpäivää. Pian seurasivat "punikkeihin" kohdistuneet omavaltaiset teloitukset, joilla nähtävästi haettiin tuon ajan ns. "lopullista ratkaisua".


Tarpeeton väkivalta tuomittiin kuitenkin myös sodan vastapuolella. Valkoisen armeijan ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim määräsi jo 25. helmikuuta suojeluskunnille lähettämässään kiertokirjeessä, että sotaoikeuksia ei saanut enää asettaa eikä kuolemantuomioita panna toimeen. Mannerheimin kerrotaan suorastaan kimpaantuneen, kun hän oli kuullut, että maalaismiehiä ja aseettomia työväenjohtajia oli tapettu kaukana sotatoimialueilta. Tämä ei kuitenkaan hillinnyt menoa Jämsässä, jossa ihmisiä surmattiin kuukausien ajan - paljon senkin jälkeen, kun punaisten viimeinen merkittävä tukikohta Tampere oli luhistunut 6. huhtikuuta, eikä sodan lopputuloksesta ollut kenelläkään mitään epäillystä.

Juuri itsenäistyneen valtion hallintojärjestelmällä ja viranomaisilla ei ollut kykyä taata kansalaisten turvallisuutta sekavissa oloissa. Olihan maa kaiken lisäksi sotatilassa. Niinpä mitään julkisen vallan pyrkimyksiä veritekojen tukahduttamiseksi ei Jämsässäkään nähty. Surmatöitä vastustamaan kohosi täällä vain muutamia, lähinnä sivistyneistöön lukeutuneita henkilöitä, kuten tilanomistaja Väinö Mella, Vitikkalan kartanon omistaja Joonas Vuolle-Apiala sekä opettajat Viljo Hirsjärvi ja Aura Vuolle-Apiala. Vetoomuksista ei kuitenkaan ollut apua. Jopa vielä 16. toukokuuta Helsingissä pidetyn valkoisten voitonparaatin jälkeen jämsäläispartio matkusti Seinäjoelle teloittamaan kolme siellä vangittuna ollutta jämsäläistä.