Huvilat olivat usein siroja puusta rakennettuja vapaa-ajanviettopaikkoja, joista ensimmäiseksi mieleen nousevat rannikkokaupunkien sveitsiläistyyliset vaalean sävyiset pitsihuvilat sekä taiteilijoiden kansallisromanttiseen tyyliin hirrestä salvotut erämaahuvilat. Yläluokan huviloista tulikin maaseudulla nähtävyys, joiden koristeaiheita ja tyyliä imitoitiin kansanomaisessa rakentamisessa. Huvilaelämä keskiluokkaistui 1900-luvulla ja ajan myötä kesähuviloista ja kesämökeistä on tullut tärkeä osa suomalaista kesänviettotapaa.

Kesämökkien määrä alkoi kasvamaan kun työläisten vapaa-ajan määrä lisääntyi neliviikkoisen vuosiloman myötä. Myös tulotaso oli noussut ja sosiaaliset kuilut kaventuneet. Mökkirakentaminen lisääntyi olennaisesti 1960-luvulta lähtien ja sen tuloksena nousi niemiin ja lahtiin monenlaista mökkiä ja majapaikkaa. Suuria huviloita ei enää rakennettu vaan kesämökit rakennettiin kattamaan vain perheen välttämättömimmät tilat. Olennaisena osana kesämökkiä oli oma rantasauna.

Poikkeuksellisesti Jämsässä ei rakennettu varakkaiden kesähuviloita kuten tehtiin Kuhmoisissa ja Korpilahdella. Päijänteen rannat säilyivät maanviljelyssukujen omassa käytössä ja rantaan saatettiin rakentaa kesäkeittiö sekä sauna. Jokilaakson alue tuli suosituksi lomanviettopaikaksi vasta sotien jälkeen ja tänä päivänä voidaan Patalahden ja Himoksen aluetta pitää modernin ajan loma-asuntoalueena. Pitsihuviloista ja lasiverannoista on siirrytty pyöröhirteen ja terasseihin, kymmenien ellei satojen hirsimökkien alue kantaa sisällään ideaa loma-asunnon suuresta merkityksestä suomalaisille.