Esihistoriallisella ajalla oli asuttu maassamme kotamaisissa hirsirakennelmissa, joissa oli tulisija kodan keskellä. Kota-rakennelmia tehtiin myös neliön malliseksi. Ne olivat muutaman vaakasuuntaisen hirsikerran rakennelmia, joissa oli korkea ja jyrkkä katto tukemassa seiniä. Savu pääsi ulos rakennuksen keskiosasta.

Kuitenkin pysyväisluonteisen asuinrakentamisen lähtökohtana ja samalla sen vanhimpana muotona voidaan pitää yksinäistalona sijainnuitta, eteisetöntä savutupaa. Tämä perustyyppi ei ole poikennut merkittävästi maamme eri osissa, tosin rakennusteknisiä eroavaisuuksia saattoi alueittain olla.

Jämsän seuduilla savupirttiä kutsuttiin hämäläisellä nimellä haikutupa. Hirsistä salvotussa, yksihuoneisessa rakennuksessa oli muutama pitkäkäinen ikkunaluukku ja sisätiloissa oli nurkkaan sijoitettu kivistä ladottu uuni. Savupiippua rakennuksessa ei ollut, eikä myöskään sisä- tai välikattoa. Tuvassa asuttiin, tehtiin ruokaa, kuivattiin viljaa ja jopa peseydyttiin. Savutuvissa asuttiin myös Jämsän seuduilla aina 1600-luvulle saakka, jolloin alkoivat yleistymään parituvat asuinrakennuksina. Savutuvat säilyivät kuitenkin useiden maattomien eli torppareiden ja mäkitupalaisten asuinmuotona vielä 1800-luvullakin. Oheinen kuva edustaa maattoman työväestön asumista Jämsänkoskella yksihuoneisessa pienasunnossa vielä 1900-luvun aikana.

Paritupa talotyyppinä on tunnettu maassamme jo keskiajalta lähtien. Monesti vanha savutupa säilytettiin ja sen vastapuolelle rakennettiin uusi, ulospäin lämpiävä tuparakennus, jolloin savutupa palveli osana paritupaa. Erotuksena savutupaan, parituvan lämmitys oli ulospäin lämpiävä eli savu johdettiin savupiipun kautta ulos.

Alkujaan paritupa muodostui kahdesta erikseen salvotusta tuvasta ja niiden väliin jäävästä eteisestä. Suur-Jämsässä paritupa on yksikerroksinen, suorakaiteen muotoinen ja satulakattoinen hirrestä tehty rakennus. Parituvan etuna on ollut sen hyvä muunneltavuus, sillä siihen oli helppo lisätä huoneita tarpeiden mukaan. Toinen tuvista usein jaettiinkin kahdeksi huoneeksi ja eteisen taakse tehtiin yleensä keittiö. Päärakennukseen tehtiin tarpeen mukaan moniruutuisia lasi-ikkunoita, yleensä vähintään 4 - 6 kappaletta. Yleisin katemateriaali oli aina 1940-luvulle saakka oli päre, mutta myös tiiltä, huopaa ja peltiä käytettiin päreen rinnalla.

1700-luvulle mentäessä paritupa oli jo tullut tunnetuksi jokilaaksolaisilla talonpoikaistiloilla. Tosin parituvat, kuten muutkin uutuudet, levisivät ensin vauraisiin taloihin ja vasta myöhemmin vähävaraisemmille talollisille. Talonpoikainen päärakennus oli aina 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin saakka ja sen jälkeenkin paritupaan perustuvaa mallia.