Navettarakennus on ollut aina maatalon pihapiirin keskeinen rakennus. Lähes kaikilla tiloilla, koosta tai varallisuudesta riippumatta, oli pihassaan navetta. Se toi lisänsä niin perheen ruokapöytään kuin talouteenkin.

Navetat tehtiin keskiajalta aina 1800-luvun loppuun saakka hirsistä. Kesäajaksi saatettiin rakentaa rantaniityille tai laidunsaariin kevytrakenteisia karjasuojia. Karjatalouden varhaisessa vaiheessa, olivat ihmiset ja eläimet asuneet saman katon alla. Nopeasti eläinsuojat kuitenkin vakiintuivat omiksi rakennustyypeikseen pihapiiriin. Nämä talouseläimille, kuten lehmille, sioille ja hevosille tehdyt rakennukset oli ryhmitetty lähelle toisiaan. Ne muodostivat eräänlaisen karjapihan. Myöhemmin erilliset talli- ja navettarakennukset yhdistyivät ja pihapiiriin talouseläimiin liittyvät toiminnot saatettiin saman katon alle.

Navetat olivat rakenteeltaan ja toiminnaltaan joko sekasontanavetoita tai luontinavetoita. Sekasontanavetassa oli maalattia ja talven aikana syntyneet jätteet kerrostuivat lattiapinnan päälle, navetan pohjalle. Keväällä saatiin navetan luonnin yhteydessä lannoitetta pellolle, joka oli jo talven käynyt. Karja oli kytketty kiinni seinään, vieri viereen. Luontinavetassa taasen oli puulattia, joka luotiin puhtaaksi luukusta ulos.

Jämsän seudulla tehtiin 1800-luvun lopulle saakka hirsisiä sekasontanavetoita, jotka rakennettiin tilan pihapiiriin. Vasta maatalousvalituksen myötä alkoivat yleistymään luontinavetat, jossa kertynyt jäte poistettiin luukun kautta pihalle päivittäin.

Navettaa muokkasivat 1800-luvun lopulla ja varsinkin 1900-luvun alkuvuosikymmenien aikana maatalousuudistukset ja erilaiset suositukset. Nämä vaikuttivat sekä karjanhoitotapoihin että rakennuksen ulkoasuun. Kun kivinavetat 1900-luvun taitteesta yleistyivät Jämsän alueella, muuttuivat ne samalla luontinavetoiksi. Kokonaan kivestä rakennettuja navetoita oli vain varakkaimmilla tiloilla. Kivinavetat rakennettiin kylmämuuritekniikalla järeistä kivenlohkareista ja ne olivat yleensä puolitoistakerroksisia.

Hieman myöhemmin yleistyi navetta, jossa ensimmäinen karjalle tarkoitettu kerros oli tehty kivestä ja sen päälle rakennettiin toinen kerros rehuvarastoksi puusta. Hirsisiä sekasontanavetoita oli vain niillä pientilallisilla, joilla ei ollut yhtä tai kahta lehmää useampaa. Toimintojen monipuolistuttua ja hygienian tarpeen lisäännyttyä ryhdyttiin navettarakennuksiin lisäämään maitohuoneita ja rehuvarastoja.

Kiven ja hirren syrjäytti navettojen rakennusaineena 1930-luvulta lähtien tiili. Varsinkin sotien jälkeen rakennetuissa navetoissa sementtitiiltä käytettiin yleisesti navetan rakennusaineena. Koska maatalousuudistukset vaikuttivat tehokkaasti ja hirsiset navetat poistuivat pihapiiristä purkamisen tai lahoamisen myötä jo 1900-luvun puoliväliin mennessä, voidaan nykyisin nähdä tyypillisenä navettarakennuksena Jokilaakson alueella kaksikerroksinen navettarakennus, jossa ensimmäinen kerros on rakennettu luonnonkivestä tai tiilestä ja toinen kerros, heinäparvi, on lauta- tai hirsirakenteinen.

Muutaman viime vuosikymmenen aikana ovat navettarakennukset muutuneet lähes teollisuusmaisiksi tuotantorakennuksiksi myös ulkoasultaan. Nykyiset hygieniamääräykset ovat asettaneet omat ehtonsa myös rakennusten materiaaleille ja tiloille. Uusia navettarakennuksia ei kovinkaan usein näe, mutta vanhoja navetoita on modernisoitu nykyvaatimuksia vastaavaksi.