This article is not available in English. Please select another language
from the navigation bar at the top.
|
Harmaasta hirsimökistä lasiverannalle:
muutokset asuinrakennuksen ulkoasussa 1800-luvulta lähtien Parituvan vakiinnuttua perinteisen maatilan asuinrakennuksen pohjakaavaratkaisuksi, kehittyi 1800-luvun aikana tilojen päärakennukset lähinnä ulkoasunsa suhteen. Harmaat, hirrestä salvotut pärekattoiset rakennukset muuttuivat ajan myötä, kun vaikutteita suurtilojen päärakennuksista ja kaupunkirakentamisesta siirtyi osaksi vaurastuvaa maaseutukulttuuria. Vaurastumisen myötä ja tilan tarpeen kasvaessa saattoi pohjakaava myös muuttua, kun rakennuksen päätyihin lisättiin huoneita.
Punamultaa hirsipintaan
1800-luvun aikana aloi yleistymään tapa maalata hirsinen, laudoittamaton asuinrakennus punamullalla. Rakennuksen nurkkalaudat, ikkunanpuitteet, räystäslaudat sekä muut koristeaiheet saivat valkoisen kalkkimaalin pintaansa, vastakohtana punaiselle.
Arkkitehtuurin tyylikaudet vaikuttivat myös maatilojen rakennuksiin, tosin viiveellä. Parhaiten ajan tyylivaikutteita voidaan havaita rakennuksien koristeaiheissa ja laudoituksien tavoissa. Sahatavaran saatavuuden lisääntyessä ja lautatavaran hintojen laskiessa vuosisadan loppupuolelta lähtien, ryhtyivät talonpojat päällystämään hirsisiä päärakennuksiaan lautaverhoilulla.
Talonpoikaisessa rakentamisessa oli tyypillistä tehdä peiterimoitettu pystyvuoraus, jota yhä edelleenkin käytetään. Kuitenkin myös arkkitehtuurityylit vaikuttivat lautaverhoukseen myös talonpoikaistiloilla. Suurtilojen, pappiloiden ja muiden virkatalojen ulkoasu toi vaikutteita myös näihin pihapiireihin, kun isännät sovelsivat emipretyylin leveitä listoituksia tai kertaustyylien vyöhykelaudoitusta oman tilansa päärakennukseen.Sa
Viimeistään laudoituksen valmistuttua rakennus myös maalattiin ja isännät saattoivat maalata talonsa kalliimmilla, vaaleilla sävyillä. Maalaaminen suojasi rakennuksia, mutta tarkoituksena oli myös jäljitellä arvokkaampien kivitalojen ulkonäköä. Pihapiirin muut rakennukset säilyivät kuitenkin maalaamattomina.
Kuisti porstuan eteen
Talonpoikaisrakennuksessa lisättiin sisäänkäyntien eteen myös kuisti, joka suojasi ovea ja portaita. Yleistä oli tehdä taloon kaksi sisäänkäyntiä, joista toinen oli vieraille ja toinen talon omalle väelle. Avokuistit olivat varhaisempi kuistimalli, joka suojasi porstuaan vievää oviaukkoa. 1800-luvun aikana jokilaaksossa ryhdyttiin rakentamaan umpikuisteja, vauraimpiin taloihin rakennettiin lasikuisti.
Tyypillisin talonpoikaismallin kuisti Jämsän seuduilla oli neliön muotoinen umpikuisti, jossa oli ikkunat. Se saatettiin tehdä myös vanhaan hirsirakennukseen jälkeenpäin kokonaan laudasta. Varakkaampien tilojen jämsäläisenä erikoisuutena oli kahden umpikuistin väliin rakennettu lasiveranta tai kylmäkomero.
Teksti Saija Silén Lähteet ARS Suomen taide osat 1 - 3. Nikula, Riitta: Rakennettu Maisema- Suomen arkkitehtuurin vuosisadat. Keuruu 1993. Patjas, Auli et al.: Jämsän rakennusperinnettä. Jyväskylä 1982. Putkonen, Lauri: Rakennusperintömme - Kulttuuriympäristön lukukirja. Helsinki 2001. Keski-Suomen historia osat I - III Keski-Suomen museo: rakennusinventointitiedot Salminen, Kaapo ja Toivari, Pertti (toim.): Kotikontu kuntoon. Jyväskylä 1992. Toivari, Pertti ja Herranen, Heljä (toim.): Maatalo - Suunnittelumallisto maaseudun rakentamiseen. Jyväskylä 1996. Valonen , Niilo ja Vuoristo, Osmo: Suomen kansanrakennukset.Vammala 1994. Voutilainen, Heli-Maija: Keski-Suomi -maakuntako sekin on? Jyväskylä 2000. |
Upper level
