Sotakorvausten maksamisen päätyttyä 1950-luvun alussa Suomen teollisuudessa ryhdyttiin uudistamaan rakennuksia, koneita ja laitteita. Yhtiöihin perustettiin rakennusosastoja toteuttamaan uudisrakennushankkeita omana työnä. Rakentamiseen liittyvä suunnittelukin tehtiin paljolti omana työnä, vain erikoissuunnittelu tilattiin ulkopuolisilta asiantuntijoilta. Rakennusosastoilla saattoi olla omia työkoneita jopa louhintaan ja maansiirtoon. Tarvittava betoni valmistettiin omilla betoniasemilla.

Yhtyneet Paperitehtaat Oy päätti vuonna 1952 rakentaa uuden sanomalehtipaperitehtaan Jämsän Kaipolanniemeen. Kaipolan ohella uuden tehtaan paikaksi oli ollut ehdolla myös Heinolan Hevossaari. Kaipola tuli valituksi sillä se sijaitsi laajojen metsävarojen keskellä mistä puuta saatiin uittamalla edullisesti tehtaalle. Viereiselle Olkkolan sahalle valmistui rautatie jota myös paperitehdas saattoi käyttää ja Jämsänkoskelta saatiin riittävästi sähköä valtion verkosta. Olkkolasta saatiin myös rakentamisessa tarvittava puutavara.

Rakennustoimikuntaan kuuluivat muun muassa vuorineuvos Juuso Walden, isännöitsijä Lauri Tiilikka ja diplomi-insinööri Henrik Walden, tulevan tehtaan suunnittelujohtaja. Rakennuspäällikkönä toimi diplomi-insinööri Martti Niskala ja hänen jälkeensä rakennusmestari Vilho Norteva. Kaipolan tehtaan sekä useiden asuinrakennusten arkkitehtisuunnittelusta vastasi Pekka Saarema. Tehdastaajaman asemakaavan laati rakennusneuvos Heimo Kautonen. Suunnittelu käynnistettiin yhtiön pääkonttorissa Valkeakoskella.

Tulevaa tehdasta ja taajamaa varten oli yhtiö ostanut maata noin 190 hehtaaria. Rakennustöihin päästiin toukokuussa 1952. Ensimmäisiä tehtäviä olivat tien, rautatieyhteyden ja sähkön saaminen rakennuspaikalle. Rakennustyömaan konttori sijoitettiin vanhaan, Leskenmajaksi kutsuttuun, asuinrakennukseen.

Rakentaminen tehtiin pääosin yhtiön omana työnä ja aliurakoitsijoita käytettiin vähän. Esimerkiksi kaikki ovi-, ikkuna- ja listatyöt tehtiin Tervasaaren puutyöpajalla Valkeakoskella. Omana työnä rakentamista pidettiin edullisena ja joustavana. Työt voitiin käynnistää nopeasti ja muutokset rakennussuunnitelmissa tai -aikatauluissa aiheuttivat vähemmän ongelmia. Tehtaan ensimmäisen rakennusvaiheen kustannukset olivat yhteensä 15,5 Mmk eikä töistä ollut ennakkoon kustannusarviota. Rakentaminen tulikin lopulta kaksi kertaa oletettua kalliimmaksi.


Kaipolan rakennustöiden alkaessa vähennettiin väkeä yhtiön muilla rakennustyömailla. Valkeakoskelta tuli kaikkiaan noin sata miestä ja Simpeleeltäkin kymmenkunta. Muilta tehtailta tulleille järjestettiin tilapäismajoitusta. Yhtiön metsätyömailta tuotiin siirrettäviä majoitusmökkejä suurimpaan tarpeeseen kesällä 1953. Valkeakoskelaisia majoitettiin Jämsänkoskelle vanhaan Sahala rakennukseen. Suurin osa rakentajista oli kuitenkin Jämsänjokilaaksosta ja heille oli järjestetty linja-autokuljetus Seppolasta Kaipolaan.

Tehtaan suunnittelusta vastasi pääosin yhtiön oma henkilöstö. Henrik Waldenin työryhmään kuuluivat Per-Erik Ohls, Aimo Lepola, Antti Palonen ja Allan Stenroth. Voimalaitoksen suunnittelusta vastasivat Antti Heilala, Veijo Byman ja Lauri Alanen. Suunnittelukonttori toimi aluksi Valkeakoskella, mutta muutti Kaipolaan Tiirinniemen ensimmäisen rivitalon valmistuttua kesällä 1953.

Syyskuussa 1952 valmistui työmaalle parakkiruokala, johon mahtui kerralla noin 160 ruokailijaa. Parakin toisessa päässä oli rakennusmestarien toimistotila. Työmaalla oli myös ensiapuasema. Kiireellistä lääkärinapua vaativia tapauksia varten oli käytössä moottorivene jolla potilas voitiin kuljettaa Jämsään. Kaipolan työntekijät olivat alusta asti myös tehtaan sairauskassan jäseniä.

Aikanaan Suomen suurimmalla rakennustyömaalla oli enimmillään 800 työntekijää. Töitä paiskittiin kahdessa vuorossa ja muistitiedon mukaan "hirmuisella vauhdilla". Rakennustöitä tehtiin monessa pisteessä samanaikaisesti noin kymmenen rakennusmestarin valvonnassa. Ammattinimikkeitä oli monia lapiomiehestä arvostettuihin koneenkäyttäjiin joita vuorineuvoskin tervehti hattua nostamalla työmaalle tullessaan. Erityisesti tarvittiin kymmeniä raudoittajia ja muurareita. Osa rakentamistöihin tulleista paikkakuntalaisista jäi töihin tehtaalle varsinaisen tuotannon käynnistyessä.