Kun paperimiehet alkoivat järjestäytyä viime vuosisadan alussa työpaikoillaan osastoiksi, tärkeä tavoite oli työajan lyhentäminen ja palkkojen nostaminen säällisiksi.

1800-luvun lopulla tilanne oli seuraava: Työaika tehtaassa oli jaettu kahteen 12-tuntiseen vuoroon. Naisen päiväpalkka oli 50 penniä vuorolta ja miehen yksi markka. Erikoisammattimiehet saattoivat tienata jopa 2,25 markkaa päivässä. Työolosuhteet tehtaalla olivat nykyajan mittapuun mukaan surkeat. Kuumuus, kylmyys, kosteus, melu sekä kemikaalit uhkasivat jatkuvasti työntekijän terveyttä.

Työläisten kodit olivat ahtaita ja perheet suuria. Yhden huoneen asunnossa saattoi asua kymmenhenkinen perhe. Lepääminen meluisassa vuokrakasarmissa oli varmasti vaikeaa pitkän työvuoron päälle. Kauempaa tullut työväki yöpyi jopa tehdassalien sopukoissa. Ei ihme, että paperimiehen vähäinen vapaa-aika kului lähestulkoon huilatessa. Harrastuksia ei elämään mahtunut ja perheellekin aikaa oli niukalti.

"Vielä 1950-luvulla tehtaalla työskenneltiin omissa vaatteissa. Kaipolan tehdastakin miehet rakensivat paljasjaloin. Ei ollut kuulosuojaimia, paineilmanaamareita eikä muita. Olosuhteisiin nähden haavereita sattui ihmeen vähän, vaikka kyllä niitä jälkivaivoja ilmaantui sitten vanhana." (Eino Vihtori Salminen)