Opistonjohtaja Aarne Haliman kuoleman jälkeen Jämsän työväenopiston johtajat vaihtuivat jonkin aikaa tiuhaan tahtiin. Neljän vuoden aikana 1951 - 55 näissä tehtävissä oli viisi henkilöä: lyhyitä aikoja opistonjohtajana viivähtivät toimittaja Lauri Järvinen, maisteri Aarre Aariola, maisteri Kalle Lähteenoja sekä toimittaja T. E. Kujanen. Sitten vuonna 1955 alkoi Pirkko Mustosen kahdeksanvuotinen kausi, ja opiston johtajan virka muutettiin samalla vihdoin päätoimiseksi.

Kirjallisuus, taide ja teatteri olivat leimallista tuon ajan opistoelämälle. Voimallinen näytelmäharrastus synnytti opiston suojiin Työpajateatterin, jonka kerrotaan lähentyneen ammattiteatterin tasoa rohkeilla ja vaativilla näytelmillään. Opisto sai myös uudet tilat entisestä kenkätehtaasta, josta yleisesti käytettiin lyhennettyä nimimuotoa Vitikkalan Kenkä tai pelkkä Kenkä. Jos tämä rakennus olisi vielä olemassa, se sijaitsisi nykyistä hammashoitolaa vastapäätä 1990-luvulla rakennetun Siltakadun toisella puolella. Siellä opistolla oli kaksi luokkahuonetta ja toimisto sekä suoranaiseksi ylpeydenaiheeksi kehittynyt pienoisnäyttämö, jossa Työpajateatteri loi menestyksensä.

Kengän aika muodostui Jämsän työväenopistossa muutenkin taiteen tekemisen ja kulttuuripyrintöjen kaudeksi: harrastettiin kirjallisuutta ja kirjailijamatineoita, oli tasokas kuvaamataiteen piiri ja aktiivinen valokuvausryhmä, pidettiin taidenäyttelyitä ja valtakunnallisia valokuvanäyttelyitä sekä järjestettiin teatteriesityksiä. Posliininmaalausta ohjasi Oili Nikitin, sittemmin tunnetun jämsäläissyntyisen televisiokommentaattorin Aarne Tannisen puoliso.

Opiston kymmenennen työvuoden päättäjäisjuhlassa keväällä 1956 johtokunnan puheenjohtaja Lauri Järvinen pohdiskeli oppilaitoksen sivistystehtävän perusteita:  "Haluaisin korostaa sitä, että omalla paikkakunnallamme henkisen elämän alalla työväenopistolla olisi hyvin paljon työsarkaa. Vaikka ajan tunnus on aineellisuus, olisi kuitenkin pyrittävä kylvämään henkisen elämän siemeniä, koska puhdas aineellisuus ei ajan pitkään kestä. Kansakunnan elämässä voi tulla ja tulee hetkiä, jolloin sen on turvauduttava henkisiin voimiin, olkoot ne sitten uskonnollisia, filosofisia tai yhteiskunnallisia."

Tämän teoreettisen aprikoinnin jälkeen Lauri Järvinen esitti myös konkreettisen ehdotuksen jämsäläisen elämänmenon piristämiseksi: "Ohjelma on vietävä koteihin! Kodeissa vietetään syntymäpäiviä, häitä, ristiäisiä ja hautajaisia. Vieraita kerääntyy, mutta usein siellä istutaan ikävystyneinä, kun tarjoilustakaan ei määräänsä enempää pystytä nauttimaan. Keskustellaan tyhjänpäiväisistä asioista, ehkä joskus juorutaankin. Mutta heitettäköön sinne ruutia! Vietäköön sinne ohjelmaryhmä, joka joko laulaa, esittää huumoria tai tanssii tilanteen ja tilaisuuden mukaan, niin uskotteko hyvät ystävät, että se vaikuttaa hedelmällisesti ja vapauttavasti. Siitä ei kukaan pahastu, ja palkkanne on lämmin kädenpuristus merkkipäivän viettäjän tai muiden asianomaisten puolelta."

Lauri Järvinen oli pannut merkille hyvän myötätuulen opiston teatteritoiminnassa, jota hän piti erittäin kasvattavana ja avartavana taidemuotona "toisin kuin 'koneellista elokuvaa', joka puhujan mukaan edusti 'elämänvalhetta' ". Myös radioon oltiin Lauri Järvisen mielestä kyllästymässä jo tuolloin vuonna 1956: "Kärsimme siitä, jos vieraisille mennessämme isäntä veivaa radion auki. Se huutaa kovasti ja keskustellessamme meidän täytyy yrittää huutaa vielä kovemmin, tai sitten tylsistyneenä vaikenemme tyystin."

Opiston opiskelijamäärä lähti kasvu-uralle vuosina 1956 ja 1957, jolloin opiskelijoita oli yli 250. Rumpu-lehden valmistuspaikaksi ilmoitettiin Esa Mustosen "lattiapaino" ja julkaisun päätoimittajaksi tuli Ilmari Eskola. Lehti kertoi muun muassa Mäntän työväenopistolaisten vierailusta pikkujoulujuhlassa itsenäisyyspäivän aattona 1956: "Muistoksi vierailustaan toivat mänttäläiset toverikunnalle taiteilija Jorma Valkaman litografian ´Maisema Hietalahdesta´. Taulu on opiston toimistohuoneessa toistaiseksi ja odottaa pääsyä opistoväen oman kesämajan seinään." Samasta lehdestä voitiin lukea myös opetusneuvos Yrjö Kallisen luentovierailusta opistossa tammikuun lopulla 1957. Niin ikään mainittiin, että työväenopistolle on perustettu oma orkesteri, joka on harjoitellut kapellimestari Aaro Aaltosen johdolla.

Kengän työpajateatteri teki hyvää tulosta Osmo Virhiän ohjauksessa. Jämsäläiset voittivat Kalju laulajatar -esityksellä Keski-Suomen opistopiirin kulttuurikilpailun vuonna 1961. Ja keväällä 1963 suomenruotsalainen kirjailija Hagar Olsson lähetti erityisen kiitoksen siitä, että Jämsän työväenopiston Työpajateatterissa oli ollut suomenkielisenä kantaesityksenä hänen näytelmänsä Sydämen pantomiimi. Tämä oli tosiaan niin merkittävä teatteritapahtuma, että se huomioitiin pääkaupunkiseudullakin Hufvudstadsbladet-lehdessä. Näytelmän tekstin oli suomentanut Pirkko Mustonen. Osmo Virhiän ohjaamassa näytelmässä olivat mukana pääosien esittäjien Mirjam Aaltosen ja Jaakko Vihijärven lisäksi Irene Himanen, Kalevi Hintikka, Paavo Lankinen, Anja Lehtinen, Kalevi Paajanen, Onni Tihinen, Aarne Tuominen ja Terttu Tuominen. Sydämen pantomiimi oli siinä määrin yleisön suosiossa, että sitä jouduttiin toistuvasti esittämään "viimeistä kertaa" maalis- ja huhtikuun vaihteessa 1963.

Kokonaisuutena 1960-luku merkitsi Jämsän työväenopistossa nopean laajenemisen kautta, johon vaikutti raha-asioita helpottanut, vuonna 1963 saatu uusi valtionosuuslaki. Kielten ja taideaineiden opetuksen määrä kasvoi. Samalla opisto alkoi menettää idyllisen ja kotoisan pikkuyhteisön luonnettaan ja saada piirteitä kaupunkimaisesta oppilaitoksesta sekä kaikkien kuntalaisten koulutus- ja harrastuskeskuksesta. Opiskelijamääräkin kasvoi, ja mukaan tuli myös koulutetumpaa väkeä. Toiminta oli monipuolista. Ilmoitus Koillis-Hämeessä 30. maaliskuuta 1963 osoitti yhteiskunnallisten aineiden olleen vielä tuolloin merkittävästi mukana oppiainevalikoimassa - ja mitä ilmeisimmin myös opiskelijat kokivat ne tärkeiksi: "Väittelytilaisuus englantilaiseen malliin Kaipolan koulussa ensi keskiviikkona klo 19. Väittelyn aihe: ´Onko 40-tuntinen työviikko suotava?´ Alustajana Matti Väyrynen ja opponentteina Jaakko Seppänen ja Heikki Mäisti. Tilaisuuden, johon yleisö on tervetullutta, järjestää Kaipolan kansantalouden opintopiiri."

Jämsänkoskelaisia ja mänttäläisiä opistovieraita oli usein toverikunnan tilaisuuksissa, ja myös Jämsästä käytiin Mäntän työväenopiston kesämajalla. Nimenomaan työväenopistoväki piti Jämsän ja Mäntän välillä yllä yhteyksiä, joita ei lyhyestä etäisyydestä huolimatta muuten juurikaan ollut - ellei jämsäläisten viinanhakumatkoja Mäntän pitkäripaiseen oteta lukuun. Muutenkin tuon ajan työväenopisto liitti ihmisiä yhteen aivan toisella tavalla kuin vuosikymmeniä myöhemmin. Esimerkiksi 30. maaliskuuta 1963 oli Koillis-Hämeessä seuraava ilmoitus: "Opistolaiset iltaladulle! Lähtö maanantaina klo 18 Kengästä Patalahden kympille. Sen jälkeen n. klo 20 kahvi- ja yhteislaulutilaisuus Kengässä. Tervetuloa!"

Pirkko Mustonen jätti Jämsän vuonna 1963, minkä jälkeen työväenopiston sivutoimisena rehtorina toimi jonkin aikaa Valve Valolahti.