Tuota pikaa olivat käsillä ne ajat, jolloin opiston rehtorin tehtävät otti vastaan Vuokko Nurminen (sittemmin Olkkonen). Nuori humanististen tieteiden kandidaatti oli keväällä 1964 hakenut töitä lehti-ilmoituksen avulla ja lähetellyt myös hakemuksia avoinna olleisiin paikkoihin. Jämsään tulon alkaessa näyttää mahdolliselta Vuokko Nurmiselle avautui työpaikka myös Nastolassa kansakoulun opettajana. Valinta oli vaikea, minkä vuoksi hakija kysyi Lahden piirin kansakouluntarkastaja Sunin näkemystä asiaan. Tämä lausui kovan kokemuksen antamalla varmuudella enteelliset sanat: "Neiti Nurminen, jos te haluatte työn, josta te ette koskaan saa kiitosta, menkää ihmeessä siihen opiston johtajan virkaan." [Tämänkin historiikin kirjoittajan kokemuksen mukaan tarkastaja Sunin kommentti osui naulan kantaan.]

Vuokko Nurminen valitsi jostain syystä kuitenkin Jämsän työväenopiston, muutti Jämsään ja asui ensimmäiset viikot Valve Valolahden kotona - saaden tältä opastusta ja rautahetekan. Vuokko Nurmisen tarkoituksena oli viipyä Jämsässä vain yksi talvikausi, minkä vuoksi hän jatkoi opiskelujaan Jyväskylässä. Keväällä julistettiin avoimeksi opiston johtajan virka, joka oli muutettu rehtori-nimikkeelle. Johtokunta pyysi Vuokko Nurmista hakemaan paikkaa. Niin hän sitten tekikin ja tuli muodollisesti epäpätevänä valituksi väliaikaisesti. Uuden rehtorin auskultointi tässä välissä täytti sitten lopulta kaikki vaatimukset, mutta Vuokko Nurminen joutui kuitenkin hakemaan virkaan vielä kolmannenkin kerran, kun se täytettiin vakinaisesti. Hänet siihen valittiin, ja hakijan 30-vuotinen ura näissä tehtävissä alkoi.

Koillis-Hämeessä 22. syyskuuta 1964 uusi rehtori hehkutti suurelle yleisölle suunnitelmiaan, kun 15 tuntiopettajaa odotti lähtökuopissa opiston yhdeksännentoista työvuoden alkamista: "Opisto pyrkii toteuttamaan ohjelmaansa laajennetussa muodossa. Uusia aineita saamme runsaasti ja jo tämä merkitsee sitä, että työväenopistotyö on jatkuvasti kehittyvää ja aikaansa seuraavaa. - -. Uusista aineista on jo tässä yhteydessä syytä mainita saksa, ranska ja venäjä sekä puhetaito, kokoustekniikka, kansalaistieto ja kynäily."

Marraskuussa 1964 Rumpu-lehti kertoi opistoväelle kunnanjohtaja Toivo Puron haastattelussa esiin tulleita näkemyksiä. Tiedossa oli, että opiston keskeinen toimipaikka tullaan hävittämään uuden kulkuväylän tieltä, ja lehden edustaja kysyi, kuinka nyt käy, kun tie halkaisee Kengän.

Kunnanjohtaja mainitsi, että työväenopisto tulee siirtymään "tulevaisuudessa rakennettavaan kulttuuritaloon, jonne varataan tiloja myös pienoisteatteria, kirjastoa sekä eri harrastusmuotoja varten". Haastattelija innostui: "Näyttää siis siltä, että tulevaisuudessa pääsemme kokonaan uusiin toimitiloihin. Lienee aiheellista kysyä, mitä opistolta toivotaan tämän vastapainoksi." Toivo Puron yhteiskunta-analyysi paljasti, että kunnanjohtaja ei ollut aivan tyytyväinen työväenopiston toimintaan: "Mielestäni työväenopistot, kuten muutkin vastaavat laitokset, ovat menneet hieman väärään suuntaan. Harrastusta on tullut liikaa, ja yhteiskunnallisesti kasvattavat aineet ovat jääneet syrjään. En aliarvioi harrastustoimintaa, ehkä se myös kasvattaa. Mutta erikoistumisen aikakaudella tarvitsemme laitoksen, joka kehittää yleistietoja ja lisää ihmistuntemusta, kasvattaa meitä henkisesti. Toivoisin siis vakavampaa opiskelua ja kasvatusta." Tämä puntarointi sai haastattelijan kysymään, mitä kunnanjohtaja sitten oikein opiskelijoilta toivoo. Toivo Puron vastaus oli kunnallismiehen kannanotto: "Aktiivisuutta, ei ainoastaan opiskelussa, vaan ennen muuta opitun soveltamisessa kunnalliseen ja yhteiskunnalliseen elämään esimerkiksi nuorisotyössä - jälkeenpäinkin. Toivoisin työväenopiston entistä enemmän lähentävän kaikkia piirejä, opiston pitäisi kelvata kaikille. Erikoisesti olen huomannut ns. akateemisesti sivistyneiden ihmisten puutteet monissa yhteiskunnallisissa asioissa. Juuri näitä voi meidänkin opistossamme korjata."

Kunnanjohtaja Puron kaipaamiin yhteiskunnallisesti kasvattaviin opintoihin lienee laskettava opistolaisten keväällä 1966 tekemä Leningradin matka, johon osallistui jämsäläisten lisäksi myös Mäntän ja Kuoreveden opistolaisia yhteensä 39 henkilöä. Juuri taloon tullut rehtori Vuokko Nurminen oli matkanjohtajana Jämsänkosken Liikenteen linja-autossa, jota ajoi itse firman johtaja Luotonen. Jämsästä tällä retkellä olivat mukana muun muassa Mirjam Aaltonen, Esko Helenius, Selma Hakonen, Vesa Nivarpää, Raili Peltonen ja Irja Toivonen.