Kokonaan huovasta valmistetulla talvijalkineella on ollut monta nimeä: huovikas, huopikas, huopanen, huopasaapas, huopatöppönen, huopatossu. Myös viltti- ja filtti-alkuisia nimiä on käytetty.

Ensimmäiset huopaset on tehty todennäköisesti Keski-Venäjällä 1800-luvulla. Nizni Novgorodin kuvernementissa kotiteollisuus oli yleistä ja monipuolista alueen keskeisestä sijainnista ja hyvistä markkinointimahdollisuuksista johtuen. 1800-luvun loppupuolella Venäjältä alettiin tuoda Suomeen tehdastekoisia huopasia. Huovan valmistus nykytekniikalla levisi Suomeen jo 1800-luvulla ja materiaalina voitiin käyttää lampaanvillan lisäksi myös lehmän, hevosen ja sian tai koiran karvoja. Huovan valmistus on yhä edelleen käsityövaltaista, vaikka teollisuudesta ja huopatehtaista puhutaankin.

Huovutuksen perusteet olivat samat niin tehtaassa kuin kotonakin: materiaalina karstattua villaa, työvälineenä kuumaa vettä ja työ oli vanuttamista ja muokkaamista. Kotitiloissa tossun ensimmäinen huovutusvaihe tehtiin usein lämpimän puulieden päällä ja vanutus saunassa tossua kuumassa vedessä käännellen, rullaten ja venytellen niin kauan, että tossusta tuli sopivan kokoinen. Lopullinen muoto huopaseen saatiin lesteillä ja tossut kuivatettiin saunassa lestit sisässään. Tehtaissa karstaaminen ja vanuttaminen tehtiin koneellisesti, kaikki muu oli käsityötä.

Mikkelin läänin Maanviljelysseura aloitti huopatuotteitten valmistuksen opetuksen 1890-luvun alussa. Tavoitteena oli, ettei huopasia tarvitsisi tuoda Venäjältä, vaan huovutuksesta tulisi harrastus jokaiseen maalaiskotiin. Kansakoulun opettaja Lauri W. Pääkkönen kävi opintomatkalla Venäjällä ja aloitti neuvontatyön Mikkelin seudulla, ja kiersi opettamassa myös Kajaanissa, Heinolassa ja eri puolilla Savoa. Suomessa oltiin sitä mieltä, että kotimaisista käsin huovutetuista huopasista tuli venäläisiä tossuja lämpimämpiä, pehmeämpiä, halvempia ja kauniimpia. Huovutus ei harrastuksena Suomessa kuitenkaan yleistynyt, mutta jalkineiden kysyntä lisääntyi ja Suomeen alkoi syntyä huopikastehtaita.

Sipi Ahokas perusti ensimmäisen suomalaisen huopikastehtaan vuonna 1896 Parikkalaan, opeteltuaan ensin muutaman vuoden tossuntekoa Venäjällä. Ahokkaan tehtaalla venäläinen Semjon Zujev kehitti tossuntekoon uusia huovutuskoneita ja -laitteita. Vuonna 1900 Suomessa toimi kolme huopikastehdasta: Kirvussa, Kontiolahdella ja Parikkalassa. Vuosien 1920 - 30 vaiheilla huopikkaiden tehdasvalmistus levisi eri puolille Suomea.