This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Kotiseuturunoja

Kotiseutu
Viljo Hirsjärvi, Jämsä 28.6.1928

Päijänne heittävi laineita santaan
syntymäseutumme, armahan maan.
Aallot ne kuolevat rantojen santaan
hyökäten taas yhä innoissaan.

Vuossadat noussut on, laskenut laineet,
pois sukupolvet on taivaltaneet.
Kuiskien kertovat muistojen mainingit
heistä, ken ennen on askartaneet.

Täällä on metsät ja niityt ja pellot,
täällä on laaksot ja kalliomaat.
Täällä ne kalkkavi karjan kellot
missä on laitumet, koivikkohaat.

Työllä ja vaivalla viljamme nousi
hyisistä korvista lainehtimaan.
Siintävän järven selkiä sousi
es’isät Luojaansa palvelemaan.

Välkkyvän virran vierelle nostain
kirkkonsa ristin, he huokasi ees:
"Auttaos Luoja, sä vaivamme kostain
kunnekka päivä on pilvetön, sees."
Iskien kuokkansa hartiavoimin
maan kamaraan yhä uudelleen.
Näin ahertain täällä töin sekä toimin
perkas he maan tämän lapsilleen.

Siellä nyt nukkuvat nurmien alla
sankarit toimen ja taiston ja työn.
Vuoromme meidän on toimessa olla
kunnes on rauennut sykkivä syön.

Äitien, isien työ se on kallis
aina se meit yhä velvoittaa.
Emme sen hukkahan sortua sallis
se uusia polvia innoittaa.

"Anna ah Luoja sun voimasi meille,
ain kätes johtava turvaksi tuo,
ettemme sortuisi turhuuden teille
siihen sun auttava suojasi suo!"

Ah, sukupolvesta uudesta uuteen
tään kotiseutumme säilyä suo.
Ettei se joutuisi onnettomuuteen,
eespäin kun rientävi taas ajan vuo.


Virkistynyt sointu
Kalle Isännäinen, 22.1.1909
Kaiu kannel, elon kannel,
kaiu aatetta nuorison.
Viihdyttele nuorten mieltä
sävelsoinnuilla kohtalon!                

Kaiu kannel, elon kannel,
haasta hyvettä sydämen.
Siitä nuorten onni riippuu,
sitä kuulemme nauttien.
Kuule, kuinka raikkahasti
kielet kanteleen nyt soi.
Niin sointuvasti ja voimakkaasti
se uudet väreet rintaan toi.

Se aate siivin meidät kantaa
poikki elon myrskysään
ja voimat ihanteista antaa.
Kun vieris aina sointu tää!


Kotiseutu!
Väinö Nieminen, Jämsän Lehti 30.4. 1947, postuumi
Sun kasvojes eessä
olen käynyt mä nuoruuteen,
yli viehkeän lapsuusajan,
kautta impeni kukkaismajan,
kera kaihojen kanteleen.

Kotiseutu! Sun kasvojes eessä    
surut sieluni kirkastaa.
Riemun murutkin siitä löydän,
jotka eloni kaunistaa.
Kotiseutu! Sun kasvojes eessä
vaikka orpona kuljeksin
joka hetki oot ystävä mulla
jonka hymy on lohtunain.

Kotiseutu! Sun kasvojes eessä
jossa kerran sammua saan,
silloin kätket sä hellien lapses
sinun helmaasi rauhaisaan.


Syntymäseudun suvea
Artturi H. Kiltti

Siell´ on tummien metsien kumoa,    
pilvenharmaita vuoria väikkyy;
siellä jylhien rantojen lumoa,
taivas syvissä vesissä läikkyy.

Siell´on honkien ylvästä humua,
suviahoilla savujen hiilut;
siellä kuusikon hämärän sumua,
soilla mustien lampien miilut.

Siell´ on kanervakankaitten paloa,
kiertää rotkoissa purojen uomat;
siellä nevojen laitaa ja saloa,
vilu aatokset, aavojen tuomat.

Siell´ on rannalla vihanta raivio,
peltotilkkuja tähkiä antain;
siellä pientare, kivikko vainio,
sinikelloja povella kantain.
Siell´ on törmillä kukkivat pihlajat,
pihakoivujen hunnuissa kesä;
siellä rakennusryhmien harmajat,
tuvan päädyssä pääskysen pesä.

Siell´ on tyynenä ruuhien valkama,
karjan ääniä tanhuan suulla;
siellä etäällä kylien kantama,
vieno odotus veräjäpuulla.

Siell´ on hymyä salojen suviyö,
täynnä toivoa käkösen povi;
siellä rastaalla ikuinen säveltyö,
korven kirkossa avoinna ovi.