Vesireitit ja talvitiet olivat perinteisiä kulkuväyliä rahtia kuljetettaessa, mutta ympärivuotisiin kuljetuksiin ne eivät soveltuneet. Tavalliset ihmiset eivät maanteitä juuri tarvinneet - polut ja rekitiet riittivät. Tietä pitkin kulkivat erityisesti kruunun edustajat: sotilaat, posti ja veronkerääjät. Teiden rakentaminen ja ylläpito taas olivat paikallisten vastuulla. Teiden arvostus vähän matkustavan rahvaan keskuudessa ei liene ollut kovin korkealla. Silti Jämsästäkin täytyi tehdä kauppamatkoja Hämeenlinnan, Asikkalan, Turun ja myöhemmin Pietarin suuntaan. Erityisesti 1800-luvun loppua kohden tukkikaupan lisääntyminen teki maanteistä entistä tärkeämpiä. Samalla tarve siirtyä ympärivuotisiin kuljetuksiin tuli tarpeelliseksi.

Jämsä oli keskisuomalaisessa korvessa pitkään yksi taajimmin asuttuja seutuja. 200 vuotta sitten joka neljäs nykyisen Keski-Suomen alueen taloista sijaitsi silloisessa Jämsässä, johon myös Petäjävesi ja Korpilahti vielä kuuluivat. Niinpä tärkein vanhoista teistä kulki Turusta Kangasalan kautta Jämsään ja vasta myöhemmin sitä jatkettiin Laukaaseen, joka kuitenkin antoi lopulta nimensä koko tielle. Jyväskylän kohdalla Laukaan tiet erkanivat ja niihin yhtyi Keuruun tie. Laukaan tie oli sekin lähinnä ratsun mentävä raivattu ura - muut "tiet" olivat 1800-luvun alussa vielä kinttupolkuja ja vesireittejä. Esimerkiksi vesi- ja talvitie Jämsästä Asikkalan Anianpeltoon oli rahvaalle monin verroin maanteitä tärkeämpi.