Huvilan neidit, Immi ja Onna, olivat Kuorevedellä arvostettuja ja pidettyjä henkilöitä. Kavalan kylällä odotettiin varmana kesän merkkinä päivää, jolloin he saapuivat kesälomalle ja kulkivat tuliaiskasseineen kylätiellä pitkissä hameissaan. Immi oli olemukseltaan pyöreähkö ja touhukas. Hän kulki aina edellä. Onna solakampana ja tikkusuorana tuli perässä. Immi pukeutui vapaasti ja huolettomasti, Onna aina säntillisesti puvun valkea kaulus ja kalvosimet puhtautta hohtaen. He poikkesivat kaikissa kylän taloissa tervehdyskäynneillä jättäen tuliaisensa: hedelmiä tai karamelleja lapsille, perheen äideille kenelle huivin, kenelle esiliinan.

Helsingissä Immillä ja Onnalla oli yhteinen koti, eläkkeelle jäätyään he olivat paljon Huvilassa. Immi oli taiteilijain tavoin epäkäytännöllinen. Niinpä Onna kantoi vastuun taloudesta ja arjen sujumisesta. Sairaanhoitajana hän oli tottunut järjestämään ja huolehtimaan asioista. Hän oli vaatimaton ja kaikin tavoin arvosti sisarensa saavutuksia tuomatta itseään esille, vaikka hänkin oli taitava runoilija. Hänen julkaisematon tuotantonsa paloi Helsingissä sota-aikana. Meille jäi Onnalta vain virsi 315. Mutta sitä lauletaan usein.

Huvilan neidit olivat paljon mukana kuorevesiläisten elämässä ja pitäjän tapahtumissa. Immin kirjoittamia juhlarunoja luettiin järjestöjen tilaisuuksissa. Nimi- ja syntymäpäiville Immi "rustasi" hauskoja pikku runoja, joiden keksiminen ei aina ollut helppoa. Märkä pyyhe pään ympärillä Immi joskus kamppaili riimityksen kanssa. Aina he eivät suinkaan olleet vain kaksistaan. Omaiset olivat heille tärkeitä ja vanhimpina täteinä he pitivät paljon luonaan sisarustensa lapsia.