Niitetyt elot kuivatettiin riihen parsilla. Savu ja kuuma ilma desinfioivat tähkäpäissä olevat jyvät niin perusteellisesti, että niiden säilyvyys oli taattua. Keski-Suomessa puintityöt oli tapana suorittaa nopeassa tahdissa Mikkelin (29.9) ja Pyhäinmiestenpäivän (1.11) välisenä aikana. Riihen parret ahdettiin täyteen viljanlyhteitä eli sitoimia ja talon vanha isäntä lämmitti riihtä.

Kun vilja oli puintikuivaa, alkoi vuoden raskain työ, "riihen tappaminen". Ani varhain aamuyöstä väki saapui puimaan. Riihikuivat lyhteet pudoteltiin lattialle ja jos kyseessä oli ruisriihi lyhteet lyötiin riihen seinään, jolloin raskaat teräjyvät putosivat lattialle. Tämän jälkeen elot hakattiin varstalla. Ohra- ja kauralyhteet puolestaan levitettiin riihen lattialle kolmeen tai neljään "säätöön", joissa kussakin oli kaksi riviä aukaistuja lyhteitä tähkäpäät vastakkain. Puimaan ryhtyessään "tappajat" lähtivät etenemään pareittain vastakkaisista nurkista säätöjään pitkin neljään tahtiin varstoilla lyöden. Raskas työ jatkui kunnes oljet olivat valmiit pudisteltavaksi ja sidottaviksi. Kun riihellinen oli puitu, riihen lattialle jääneestä riihosta eroteltiin tähkät ja jyvät omaksi kasakseen. Tämän jälkeen viskaaja alkoi heittää viskaimella jyviä kohti nurkkaa jolloin parhaat jyvät erottuivat.


Tekniikan kehitys muutti viljan puinnin 1900-luvun alkupuoliskolla. Uutuus oli puimakone, ensin käsin pyöritettävä, sitten hevoskierrosta voimansa saava ja lopulta konekäyttöinen. Varsinaisen puimakoneen, rosman eli tappurin, voiman lähteenä käytettiin aluksi höyrykonetta eli lokomobiilia, sittemmin petrolikäyttöistä maatalousmoottoria, ja viimeksi sähkömoottoria, kunnes 1950-luvulta lähtien leikkuupuimuri on vallannut vanhempien puimakoneiden aseman.

Varsinkin kehittyneemmät konekäyttöiset viljanpuhdistajan sisältävät puimakoneet olivat yksityiselle talolle vielä 1900-luvun alkupuolella useimmiten liian kalliita investointeja. Pulma ratkaistiin niin, että naapuri- tai sukulaistalot muodostivat osuuskunnan, joka hankki koneet.

Koska höyrykone pystyi käyttämään suurta ja tehokasta puimakonetta, voitiin yhden talon vilja puida nopeasti ja siirtyä osuuskunnan seuraavaan taloon. Raskaiden koneiden kuljettamiseen tarvittiin paljon miehiä ja hevosia. Viljanpuinnista tuli koneistumisen myötä värikäs näytelmä, jota seuraamassa olivat usein nekin, joita ei tarvittu työhön.