"Hyvä satunnainen kulkija!
Tämän luettuasi tiedät paremmin, mistä olet tulossa. Luettuasi sinun on helpompi suunnata tiesi, mihinkä oletkin menossa."
(teksti Köntin kämpän pihan opastaulussa; Rauli Jakobsson ja Markku Halonen)

Seisot historiallisella Laukaantiellä. Tietä on kuljettu jo Ruotsin vallan aikana vuosina 1640 - 1808 sekä Venäjän vallan aikana vuosina 1809 - 1917. Kovapyöräiset postivaunuvankkurit kahden hevosen vetäminä jyristelivät vastaan. Ruotsin kuninkaan edustaja Pietari Brahe ajoi tätä tietä. Samoin tekivät Venäjän tsaari Aleksanterin suurlähettiläät. Näin he ajavat vieläkin, nyt ajatuksissa. Välimatkat kestikievarilta toiselle määrittelivät tienvarrella ensin peninkulmapatsaat ja sitten virstanpylväät, aina senhetkisen valtakunnan hallitsijan mukaan.


Kun Pietari Brahe kevättalvella 1640 palasi Savosta Turkuun, ajoi hän talvitietä myöten yöpyen mm. Laukaan Pernasaaressa, Muuramessa, Jämsän pappilassa, Längelmäellä ja Pälkäneellä. Suurin piirtein tätä hänen käyttämäänsä reittiä kulki sitten se maantie, jota Hämeessä sanottiin "vanhaksi Laukaan tieksi", myöhemmin toisinaan Savon tieksi ja joka on merkitty karttoihin vuosilta 1696 ja 1752.

Milloin vanha Laukaantie muodostettiin hevosrattailla ajettavaksi, se ei asiakirjoista käy tarkoin selville. Ainakin jo heti isonvihan jälkeen oli teiden ja siltojen rakentaminen jaettu talollisten tehtäväksi. Kesäkäräjillä 1724 ja syyskäräjillä 1726 valitti siltavouti, että useat olivat kirkoissa tapahtuneista kuulutuksista huolimatta jääneet saapumatta heille jaettuja teitä ja siltoja kunnostamaan. Velvoitteet olivat raskaat ja tiedetään joidenkin talojen jopa autioituneen, kun työkykyisten piti olla tienteossa. Erityisen kiivasta oli käräjöinti Kuhmoisissa ja Korpilahdella. Tie on tällä kohdalla Kuhmoista erittäin hankalassa maastossa.

Syyskäräjillä 1736 pohdittiin kysymystä siitä, miten leveän maantien tuli olla. Oli olemassa hallitsijan päätös, että yleisiksi maanteiksi luokitellut tiet tulisi olla 10 kyynärän levyisiä. Oikeus katsoi kuitenkin, että ei ollut mahdollista raivata niin leveää tietä maaston kivisyyden ja upottavuuden vuoksi ja päätti, että kuuden kyynärän (3,6 m) leveys riittää. Tiellä ajo rattaiden kanssa tuli vähitellen mahdolliseksi.


Täysin varmana pidetään tietoa, että vanhaa Laukaantietä ei rattailla ajettavana tienä paljoa liikennöity, sillä talonpoikain matkareissut merenrantakaupunkeihin tehtiin säännöllisesti aina talvella. Tietä juhlistivat lisäksi neljännespeninkulman päähän toisistaan sijoitetut patsaat, joiden paikat on merkitty vuoden 1752 karttaan.

Kestikievarit eli ns. hollikyytirasitus vakiinnutettiin vuoden 1734 laissa. Majataloissa tuli olla vierastupa kamareineen, talli ja vaunuliiteri. Taloille tuli hollivuororasituksia. Yhden hollivuoron suorittaminen riisti hevosen ja miehen talon töistä pois seitsemäksi päiväksi. Suurin hankaluus paikallisissa kyytioloissa 1700-luvun keskivaiheilla näyttää olleen seikka, ettei Länkipohjan ja Jämsän välillä kesätiellä ollut lainkaan kievaria. Syyskäräjillä vuonna 1765 päätettiin ehdottaa, että Ounin taloon perustettaisi kievari. Ehdotuksen mukaan tulisi täytetyksi lain kohta joka määrittelee kestikievareiden sijainnin kahden penikulman päähän toisistaan. Ouniin perustettiinkin pian tämän jälkeen kestikievari.

Kruununkyydit olivat hollikyytien ohella varsinkin eräinä ajanjaksoina melkoisena rasituksena Jämsän seudullakin. Kruununkyytejä taloista tehtiin sotilasosastojen maassa, yleensä omassa läänissä, tapahtuneiden marssien helpottamiseksi ja kruunun omaisuuden, etenkin viljan ja nimenomaan hätääkärsiville tarkoitetun viljan kuljettamiseksi. Samoin kuin holli- ja kruununkyydeistä, oli rahvaan jo aikaisin huolehdittava myös vankien kuljettamisesta käräjille tutkittavaksi tai rankaisun toimeenpanoa varten paikkakunnalta toiselle. Vankien kyytiminen annettiin määrätyille taloille, jotka olivat muusta kyydistä vapautetut ja saivat vähäisen kyytimaksun. Vankikyytitalojen isännät olivat nimeltään rättäreitä, ainakin vielä 1860-luvulle saakka.

Säännöllinen postinkuljetus maassamme järjestettiin jo 1600-luvun keskivaiheilla. Aluksi oli ns. kihlakunnan posti jonka tehtävänä oli ainoastaan kuljettaa tuomarien ja kruununpalvelijain virkakirjeitä. Kirkollista postia kuljettivat lukkarit seurakunnasta toiseen. Rykmenttien sisäinen viestiketju huolehti yhteydestä virkataloissaan laajalla alueella asuvien sotilashenkilöiden välillä. Sekä kruununposti että kihlakunnan posti järjestettiin sillä tavoin, että sopivien välimatkojen päässä tien varrella asuvat talonpojat määrättiin postinkantajiksi, joiden tuli juosten tahi ratsain viedä postilaukku tai virkamiehen kirje aina seuraavalle postinkantajalle. Vanhaa Laukaan tietä myöten kuljetettiin kihlakunnan postia jo 1600-luvun lopulla ja vuodesta 1703 alkaen on tietoja niistä Jämsän taloista, joiden isännät toimivat postinkantajina.


Syyskuussa 1776 kirjoitti eversti Schmiedefeldt maaherralle huomauttaen, miten vaikeata Rautalammin ja Jämsän komppanian oli kotipaikoiltaan, järvien takaa, lähteä marssimaan ja miten suureen vaaraan ne ja kruunun varusteet saattoivat joutua huonojen teiden vuoksi. Toinen aloite tuli Vaasan läänin maaherralta, joka syyskuussa 1776 kirjoitti virkaveljelleen hankkeesta perustaa postikonttori Laukaaseen ja kehotti häntä ilmoittamaan, miten postinkulku Hämeenlinnan ja Laukaan välillä olisi järjestettävä. Edelleen voitiin todeta, että tie Länkipohjasta Ouninpohjan kautta kulki etenkin Kuhmoisten rajojen sisällä ylen vaikeassa maastossa ja oli sitä etenkin keväällä ja syksyllä melkein mahdotonta pitää kunnossa. Längelmäen käräjäkunnassa teiden uusi jako valmistui syksyllä 1793, mutta siitä valitettiin ja valituksen johdosta oli käräjillä suoritettava tutkimus. Tällöin kruununvouti H. C. Nordensvan teki maaherralle ehdotuksen, että oli rakennettava uusi tie, joka olisi lyhyempi ja kulkisi tasaisempien maiden kautta kuin Ounin tie, joka joutaisi kokonaan lakkautettavaksi. Elokuussa 1794 maanmittari P. H. Palander tutki paikan päällä uuden tiesuunnan ja totesi, että se oli puoli penikulmaa vanhaa tietä lyhyempi, että se oli likipitäen mäetön, ja että suot ja notkot voitiin vähällä vaivalla täyttää. Tien suunnan muutoksesta tietenkin valitettiin useiltakin tahoilta, mm. Jämsässä käräjillä asetuttiin jyrkästi vastahankaan, ukot pelkäsivät, että kyllä he varmaan joutuisivat Ounin tietäkin ylläpitämään, sillä kulkihan sitä myöten kruununposti Laukaaseen. Eri vaiheiden jälkeen maaherra määräsi, että uusi tie oli tehtävä valmiiksi vuoden 1800 loppuun mennessä.


Kievarien päiväkirjoihin tuli matkustajien kirjoittaa nimensä, mistä ja mihin he matkustivat, montako kyytihevosta he käyttivät ja toisinaan muistutuksensa.

Eräs kuuluisa kulkija oli Elias Lönnroth. Hän tuli runojen keräysmatkaltaan, joka oli suuntautunut Savoon ja aina vanhaan Valamoon saakka, kulki Laukaan kirkon ohi 31.8.1828, oli yötä Jyväskylässä, seuraavana yön Korpilahdella, 2. päivä syyskuuta Tampereella ja 4. päivä Laukon kartanossa.

Laukaan tietä Längelmäelle tietysti matkustettiin ja Keski-Suomesta Turkuun ja takaisin. Kevättalvella 1845 tapaamme Turun matkalla tunnetut Korpilahtelaiset Sallmenin ja Norlundin sekä erään Jyväskylän kauppiaan. Myös Helsinkiin matkustettiin tätä tietä ja mainittuna vuonna myös luutnantti Jack oli matkalla pääkaupunkiin. Ei ollut muuten lainkaan harvinaista, että matkustava seurue tarvitsi useita hevosia: mainittuna kesänä lehtori Waenerberg kumppaneineen matkusti Porvoosta Jyväskylään neljällä hevosella. Melkein järjestään esiintyvät kyytipäiväkirjojen lehdillä Jämsän ja Korpilahden herrasväet. Tapaamme Jackit, Kekonit, rovasti Nordströmin, kanttori Linbladin, ja kanttori Forsgrenin.

Laukaantien välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös kalliorotko, joka oli Köntin alueella rosvojen suosima lymypaikka. Vororotti lienee saanut nimensä noilta ajoilta.

( Nämä tiedot on kerätty pääsääntöisesti Suur-Jämsän historia kirjasta, osa 2.)


Laukaantietä on entisöity yhteensä noin 1 kilometrin matka UPM-Kymmene Oyj metsätilalla ja Lasse Lehtioksan tilalla. Tieosuudella on kaksi vanhanajan puusiltaa, peninkulmapatsas Ruotsin vallan ajalta, puisia tienviittoja, virstanpylväitä ja kestikievaripylväs Venäjän vallan ajalta sekä rautainen tienviitta Suomen itsenäisyyden alkuajalta. (kts kuvagalleria)