(Liite Laukaantie-esitykseen, Markku Halonen)

Ajattele Ystävä, olet nyt satoja vuosia vanhalla Laukaan tiellä. Kun herkistelet hieman, voit kuulla hevosten tulevan. Yksinäinen kulkija, olallaan keppi ja siinä laukku roikkumassa, tallustaa lapikkaissaan Jämsään päin. Ties vaikka aina Laukaaseen olisi matka. Tiellä tulee kävellä arvokkaasti ja kaikkia hevosajopelejä väistäen. Hevosilla on kiire, saattavat tulla raviakin ja silloin pöly nousee ja kalke on kova. Tienkäyttäjiä olivat erityisesti hallintovirkamiehet, opiskelijat, kauppiaat, satunnaiset kulkijat työn ja elatuksen etsijät, sotilaat ja Viaporin linnan rakentajat (ruotujakoista sotaväkeä). Kuormavaunuissa oli kyydissä usein postia, tervaa, voita ja suolaa.

Kestikievarikyydin käyttöön oikeutti vain viranomaisen myöntämä matkapassi, joten kisälleiltä, oppipojilta, laivamiehiltä, mustalaisilta, kaupustelijoilta, kuljeskelevilta ulkomaalaisilta, kerjäläisiltä ja muilta irtolaisilta oli tämä matkustusmuoto kielletty.

Hollihevosten määrä tieosuuksilla peninkulmaa kohti oli 1,3 - 4,4 maaston vaikeudesta riippuen.

Hallitsijat kunakin aikana halusivat, että tiemerkinnät ovat valtaa pitävän emämaan mukaisia. Näin aikajaksojen vaihtuessa myös merkinnät ja mittayksiköt muutettiin.

Ruotsin vallan aikana aikajaksona 1640-1808 teitä mitattiin peninkulmina, puoli- ja neljännespeninkulmina. Näin matkaa osoittamaan pystytettiin vastaavasti peninkulmapylväitä, puolipeninkulmapatsaita ja neljännespeninkulmapatsaita. Peninkulman mitta muodostui 36000 jalasta (1 jalka 30,5 cm) ja oli metreinä 10688 metriä. Neljännespeninkulma oli vastaavasti 2672 metriä. Neljännespeninkulmaa sanottiin silloin myös Ruotsin virstaksi (joka vastasi myöhemmin 2,5 Suomenvirstaa. Peninkulmapylväät olivat kivestä ja -patsaat puusta tehtyjä. Kivenä käytettiin mm. Gotlannin hiekkakiveä, mutta usein paikkakunnan kivi kelpasi pylvääksi.

Venäjän vallan aikana Tsaarin (Nikolai I) hallitessa teiden mittausperiaate muuttui v. 1827. Virstat tulivat käyttöön. Koska Ruotsin vallan aikaiset suuret kivipylväät olivat näyttäviä merkkejä, maaherat halusivat, että niitä ei haluttu poistaa vaan peninkulma jaettiin kymmeneen osaan, muodostui Suomenvirsta. Tällöin virstamitaksi suomessa tuli 1068,8 metriä. Tämä oli 2 metriä pitempi mitta kuin Venäjän oma virsta, joka oli 1066 metriä. Peninkulmapylväitä ja -patsaita kuitenkin vainottiin uuden hallitsijan taholta ja näin niistä suurin osa tuhottiin. Tuhoamista edisti myös se, että kestikievareiden muutokset tekivät epätarkkuutta välimatkamittaukseen ja merkintöihin sekä se, että tiemerkinnät haluttiin yhtenäistää hallitsijan mukaisesti.

Kun kuljet Laukaantietä idästä länteen päin (Lasse Lehtioksan metsän kohdalta Köntin kämpälle päin tulevat vastaasi seuraavat tien historiaan liittyvät huomiot, viitat ja merkinnät    (kts. kuvat kuvagalleriasta):

* Itse Laukaan tie, joka on tehty Ruotsin vallan aikana, vuodesta 1640 alkaen. Tien tuli olla 6 kyynärää leveä (1 kyynärä on 60 cm). Tie sallittiin olla näin muita pääteitä kapeampi. Pääteiden leveys oli normaalisti 10 kyynärää.
* Puinen tienviitta Tsaarin ajalta (Laukaa-Hämeenlinna).
* Tiepengerrys ja tien pintaprofiili, jossa näkyvät hevosen kulkema ura ja kärrynpyörän urat.
* Puinen tiesilta, koko historian aikana samantyyppiset sillat (Vasapuut, kansi ja kaiteet).
* Pengerryksiä tien eri kohdissa.
* Puinen tienviitta Tsaarin ajalta (Laukaa-Hämeenlinna) osoittamaan suuntia. Tärkeä viitta, jos kulkija tuli tielle sivuilta tai erämaista.
* Puinen tiesilta (Vasat, kansi ja kaiteet). Usein silta tehtiin niin, että siltakannen alle tehtiin vesivirran molemmin puolin arkut, jolloin enemmän vettä mahtui kulkemaan sillan alitse ja kansi saatiin lyhyemmäksi.
* Teiden risteyksessä: Puinen tienviitta Tsaarin ajalta (Laukaa, Längelmäki, Hämeenlinna).
Rautainen tienviitta Suomen itsenäisyyden alkuajalta vuonna 1920-1930 (Laukaa, Hämeenlinna, Längelmäki, Jämsä sekä lisänä kylä/pitäjäkyltti).
* Virstanpylväs Tsaarin ajalta (matka virstoina Laukaaseen ja Hämeenlinnaan).
* Puinen tienviitta Tsaarin ajalta osoittamaan suuntia ja matkoja (Hämeenlinna-Laukaa).
* Puinen kestikievaripatsas osoittamaan mm. kyseistä kestikievaria tai majataloa (tässä nimeltään Köntti). Kestikievaripatsaassa on lisäksi matkat pääkohteisiin (Laukkaa, Hämeenlinna).
* Kivinen peninkulmapylväs Ruotsin vallan ajalta. Vastaavanlainen pylväs on edelleen olemassa Ahvenanmaalla Ekerön kylässä. Maanmittarin osoittamalle paikalle pystytettiin 4 1/2 kyynärää korkeat peninkulmakivet (pylväät), jotka maanrajasta tuli olla pinta-alaltaan 3 x 3 kyynärää ja yläreunastaan 1 3/4 x 1 3/4 kyynärää (1 kyynärä on 60 cm). Kivet piti routapaikoissa perustaa 1 tai 1 1/2 kyynärän syvyyteen kaivetuille hirsille. Kivipylväiden perustamis- ja ylläpitokustannuksista vastasivat 2 3/8 – 4 1/2 manttaalin talot.

Ruotsin vallan aikana kivipylväitä edelsivät puupatsaat, joihin merkinnät tehtiin myös ruotsin kielellä Ruotsin vallan aikana.
Tsaarin aikaisissa viitoissa käytettiin sydänmailla suomen kieltä.

Kivipylvään merkinnät:
* Ruotsin kruunu
* CIII Ruotsin hallitsija Kustaa III
* 14 MIL FRÅN TAVASTEHUS (14 mailia Hämeenlinnasta)
* N I Nikolai I ; tämä on myöhempi lisäys
* 1761 vuosiluku tien mittauksesta/perustamisesta
* Informaatiotaulu KÖNTTI
Kertoo Laukaantien historian. Lisäksi kartta vuodelta 1867.


Liikennemääräyksiä

Ruotsin vallan aikana v. 1734 annetussa kestikievarijärjestyksessä säädettiin yksityiskohtaisesti liikennemääräyksiä, jolloin mm. täällä oli ensin oikeanpuoleinen liikenne, mutta 15 vuoden jälkeen liikenne muutettiin vasemmanpuoleiseksi. Ajoneuvojen kohdatessa oli molempien väistettävä vasemmalle 10 hopeataalarin sakon uhalla.

Jos ajotien kapeus pakotti jommankumman tieltä, noudatettiin seuraavia sääntöjä;
Ratsastaja väisti ajajaa, kärryt vaunuja, pienemmät vaunut suurempia, tyhjät tai ihmisiä kuljettavat vaunut kuormavaunuja ja pienempi kuorma suurempaa.

Kapean sillan luona odotti se, jota oli ensin huudoin tai merkein varoitettu.

Mäkeä alaspäin tulevalla oli aina etuajo-oikeus. Jyrkässä mäessä oli ylöspäin tulevan odotettava alhaalla tai siirryttävä syrjään.

Jos tien kapeus pakotti toisen taaksepäin, peruutti se, jolla oli lyhyempi matka tai jolle peruuttaminen oli muutoin helpompaa.

Kapealla tiellä, jos palaaminen oli mahdotonta, molempien täytyi yhdessä purkaa ja taas lastata toisen kuorma; ellei tämäkään auttanut, toisen vaunut oli hajotettava ja taas koottava - samoin yhteisvoimin.

Kestikievarijärjestys rajoitti myös matkustajien ja matkatavaroiden enimmäispainoja; siinä säädettiin 20 hopeataalarin sakon uhalla, ettei yhden hevosen vetämien ajoneuvojen kuorma saanut painaa kippuntaaa (kippunta = n. 176 kg elintarvikepainoa) enempää eikä kahden vastaavasti kaksinkertaista määrää ja niin edespäin. Ratsuhevosten selässä sai olla kerrallaan vain yksi matkustaja, jonka matkatavarat eivät saaneet painaa kahta leiviskää enempää. Yhden hevosen vetämissä ajoneuvoissa sai olla kaksi ja kahden vastaavasti kolme matkustajaa (matkustajien oma kyytimies tai renki laskettiin tällöin mukaan. Joskus poikkeuskin oli mahdollista, jos kyydinantaja ja matkustaja siitä sopivat.

Metelöinnistä tai muusta tierauhan rikkomisesta sai armotta 20 hopeataalarin sakon; maksu jaettiin tasan ilmiantajan ja lähimmän kirkon köyhien kesken.

Sinä, Hyvä satunnainen kulkija! Voit toki käyttää edelleen näitä hyviä tieliikenneohjeita soveltuvin osin tällä Laukaantiellä. Muista erityisesti olla metelöimättä ja väistää aina hevosrattaita. Ja mikäli itse hevosvaunuilla tulet, huuda merkiksi muille, kun hevosella sillalle ravia päästelet tulemaan.

Hei, nyt postivaunut on tulossa!