Kaipolan tehdas rakennettiin seitsemän kilometrin päähän Jämsän keskustasta, käytännössä koskemattomaan metsään. Uudesta tehdasyhdyskunnasta kaavailtiin jopa 3500 asukkaan taajamaa. Asemakaavasta vastasi Heimo Kautonen joka oli toiminut Yhtyneiden luottoarkkitehtina jo 1930-luvun lopulta lähtien. Juuso Walden vaikutti myös kaavoitukseen yhtiön tehdaspaikkakunnilla. Asuinalueille vuorineuvos halusi kokoojakatuja jotta asuntokadut välttyisivät läpikulkuliikenteeltä. Hän tunsi kaavoitettavien alueiden maastomuodot ja kadut paalutettiin etukäteen jotta nähtiin miten ne maastoon asettuvat. Runsaita viheralueita haluttiin parantamaan henkilökunnan asumisviihtyvyyttä.

Tuotantorakennukset sijoitettiin Päijänteen rantaan ja asuinalue suunniteltiin niiden taakse mantereen puolelle. Keskustorin ympärille sijoittuivat kerrostalot ja niiden taakse säteittäin avautuivat omakotitaloalueet. Tehdasalueen itäpuolelle, niemen eteläisimpään kärkeen varattiin alue tehtaan johdon ja ylimpien toimihenkilöiden asunnoille. Suunnitelmaa on myöhemmin kritisoitu mielikuvituksettomuudesta, olisihan Päijänteen ranta mahdollistanut modernin taajamasuunnittelun yhdistämisen luonnonläheisyyteen. Silti Kaipolan asuma-alueita esiteltiin yhtiön vieraille; haluttiin tuoda esiin kuinka henkilökunta työskenteli modernissa suurtehtaassa ja asui viihtyisästi.

Kaipolan asukasmäärä ei koskaan noussut arvioituihin lukuihin. Parantuneet liikenneyhteydet, Jämsän läheisyys ja se, että suurin osa tehtaan työväestä oli kotoisin Jokilaaksosta, vaikuttivat siihen että moni kävi työssä kotoaan käsin eikä muuttanut Kaipolaan. Pääosin muualta tulleet toimihenkilöt sen sijaan asuivat yhtiön työsuhdeasunnoissa. Päijänne, jota tehtaan rakentamisen aikana oli pidetty tärkeänä vetovoimatekijänä, pilaantui ja vähensi halua sitoutua Kaipolaan.

Alueen tiestö sekä vesi- ja viemärijärjestelmä jäivät yhtiön rakennettavaksi. Yhtiön rakennuttama vesijohto kattoi tehdasalueen ja Tiirinniemen sekä Kaipolan keskustan. Ensimmäisiin omakotitaloihin vedettiin vesijohto Pitkäjärvestä ja jätevedet johdettiin avo-ojia pitkin Päijänteeseen. Kunnallinen vesijohtoverkko saatiin vuonna 1963. Myöhemmin yhtiö rakensi Kaipolaan vielä urheilukentän ja Pitkävuoren laskettelukeskuksen.


Kaipolanniemen eteläisin kärki, Tiirinniemi, varattiin toimihenkilöiden asuinalueeksi. Rakentaminen aloitettiin syksyllä 1952 ja ensimmäiset rivitalot eli Kaaritalot valmistuivat seuraavana vuonna. Satulakattoiset, tiiliverhoillut rivitalot edustivat aikansa arkkitehtuuria ja huomiota herättivät niiden asuntokohtaiset autotallit. Rakentaminen tehtiin yhtiön työnä ja muurareina toimivat samat työkunnat kuin paperitehtaan muurauksessakin. Pari vuotta myöhemmin valmistuivat tehtaan johdon rivitalot ns. rantarivit ja vieraskerho. Vanha, osittain pengerrykselle rakennettu tie Tiirinniemeen kulki tehtaan ja järven välistä. 1980-luvun tehdaslaajennusten vuoksi uusi tie rakennettiin tehdasalueen itäpuolelle.

Tiirinniemen talot valmistuivat vuosina 1953-1964. Erillinen asuntoalue ja korkeatasoiset asunnot olivat teollisuuden tapa houkutella ylempiä virkailijoita syrjäisille tehdastaajamille. Kaipolassa yhtiön johdon huolenpito ja kontrolli ulottuivat myös toimihenkilöasumiseen. Pyykkejä ei saanut kuivattaa näkösällä ja asuntojen piti olla esittelykelpoisia lyhyelläkin varoitusajalla.


Kaipolan keskusta-alue varattiin kerrostalo- ja liikerakennuksia varten. Yhtyneiden perustama tytäryhtiö Roukko Oy rakennutti kerrostaloja ja vuokrasi asunnot edelleen emoyhtiölle. Rakentamisen pääurakointi oli valkeakoskelaisella rakennusliike Koivistolla, mutta vesijohtotöistä vastasi yhtiön Jylhävaaran putkiosasto. Vuosina 1954-1955 rakennettiin kolme aravataloa, Roukko I - III. Asuntojen koko vaihteli 36-65 neliöön.

Kerrostaloasunnot oli varattu ensisijassa yhtiön liikkuvaa ja perheetöntä henkilökuntaa varten. Roukoissa asui sekä työntekijöitä että toimihenkilöitä. Yhtiön periaatteena oli että työntekijät rakentavat itselleen omakotitaloja. Toimihenkilöt, joiden on tarpeen mukaan oltava valmiita siirtymään tehdaspaikkakunnalta toiselle, asuvat työsuhdeasunnoissa. Roukko Oy rakennutti Kaipolaan yhteensä kahdeksan asuinkerrostaloa vuosina 1959-1977.


Yhtiö kannusti omakotirakentamiseen tehdaspaikkakunnillaan. Tukitoimenpiteistä huolimatta  Kaipolaan ei noussut omakotitaloja niin paljon kuin yhtiön johto oli toivonut. Kaipolan rakennussuunnitelma hyväksyttiin syksyllä 1954 ja seuraavana vuonna Oritun alueelle valmistui kaksitoista, yhtiön tyyppipiirustusten mukaan tehtyä omakotitaloa. Piirustuksia oli kuutta mallia joista rakentaja sai valita mieleisensä. Vaihtoehtojen määrä oli runsas sillä aiempina vuosikymmeninä teollisuus oli yleensä tarjonnut vain yhtä rakennustyyppiä riippumatta perheen koosta. Talojen pinta-alat vaihtelivat 38-99 neliöön. Suurimpiin kaksikerroksisiin taloihin otettiin alivuokralaisia rakennuksen valmistuttua. 

Eri tonteille oli varattu tietyt talotyypit. Näin varmistettiin yhtenäinen ulkoinen ilme yhtiön näkemyksen mukaiseksi. Määräyksiä oli alkuaikoina tiukasti noudatettava, ulkomaalin sai rakentaja sentään itse valita. Yhtiön tontin sai markan nimellishintaan ostaa kaikki rintamalla olleet yhtiön työmiehet. Yhtiön rakennuslainan saamiseksi oli hakijan oltava työsuhteessa kymmenen vuotta. Puutavaraa sai ostaa yhtiön Olkkolan sahalta ja joskus perustustöiden apuna oli yhtiön maansiirtokoneita. Eristeenä monessakin talossa käytettiin Kaipolan tehtaan pahvia.