Kaupankäynnin ja siviilien kannalta yhteys etelään oli erityisen tärkeä. Päijänteen eteläkärjessä, sen ja Vesijärven välisen kannaksen Anianpellosta oli tullut Helsingin ja Porvoon yhteinen markkinapaikka 1727. Siitä muodostui liikenteen solmukohta, josta tavarat rahdattiin perinteisesti hevoskyydillä Porvooseen. Samalla nousi kysymys kaupungin perustamisesta varastoimis- ja kauppapaikaksi - kiista käytiin Anianpellon ja Lahden välillä. Anianpellon kauppalan perustamisesta tuli jopa kuninkaan määräys 1755, mutta maaherra Gyllenborg oli asiassa saamaton ja kaupunki jäi perustamatta (mistä nykyinen Lahti voinee kiittää olemassaoloaan). Kruununmakasiinin Anianpelto sentään sai ja Viipurin kaupunkioikeudet perinyt Loviisa pääsi myös sen markkinoista osalliseksi. Viipurin menettäminen Venäjälle 1721 oli synnyttänyt tarpeen kehittää markkinoita myös Sisä-Suomessa.

Vaikka Päijänteen liikenteen järjestämistä koskevat suunnitelmat jäivätkin lähes kaikki aina 1800-luvun puoleenväliin saakka toteuttamatta, ne kuitenkin osoittavat liikenteen kasvaneen merkityksen. Uskottiin, että vesireiteistä löytyy ratkaisu Sisä-Suomen liikenneongelmiin. Vaikka  rautatien tulo 1800-luvun toisella puoliskolla jätti vesiliikenteen kehittämisen jalkoihinsa, oli Päijänteellä tärkeä rooli erityisesti ennen Suomen itsenäistymistä. Tästä on osoituksena juuri Anianpelto, sitä kautta myös Jämsään kulkeutui tietoa ja tavaraa ulkomaailmasta.

Suunnitelmien kariutuminen Päijänteen osalta kertoo myös karua totuutta Sisä-Suomen arvostuksesta 1700-luvulla. Päijänteen seutu ei tuottanut malmeja eikä mitään muutakaan arvokasta, joka olisi vielä toistaiseksi kattanut rakennustöistä aiheutuvat kustannukset. Sotilasnäkökohdatkaan eivät riittäneet Päijänteen arvoa nostamaan. Päijänteen nosti lopulta aivan uuteen arvoonsa 1800-luvulla vauhtiin päässyt puuteollisuus.