Ennen höyryjä Päijänteellä nähtiin rahtia kuljettamassa kaljaaseja, jotka palvelivat erityisesti Päijänteen nuoren kaupungin, Jyväskylän porvarien tarpeita. Saimaalla ensimmäinen siipiratasalus nähtiin jo 1833, eikä suurten purjelaivojen aika Päijänteelläkään kestänyt kauan. Sota antoi jälleen ensimmäisen sykäyksen: Krimin sota levisi Suomeen 1854 (nk. Oolannin sota) ja pian keisari jo tuki Päijänteen höyrylaivahanketta joukkojen kuljetukset turvatakseen.

Höyrylaiva Suomi valmistui 1856, sotatoimien jo päätyttyä. Käytännössä se palvelikin siviilien tarpeita, vaikka valtio sen omisti. Ensimmäisen kerran tämä "tulilaiva" saapui Anianpellosta Jyväskylään 14. kesäkuuta 1856. Siitä alkoivat viikoittaiset matkat, keskimäärin 14 tuntia suuntaansa (aikataulu tosin puhui 8:sta). Suomi oli tapaus valtakunnassa: itse kenraalikuvernööri Berg kävi tarkastamassa höyrylaivan ja antoi määräyksen useiden laivasiltojen rakentamisesta; yhden niistä Jämsän Patajoelle.

Höyrylaivan mukana kulki runsaasti kauppiaiden ja yksityisten rahtia. Jo toisena purjehduskautena Jämsästäkin tuli säännöllinen pysähdyspaikka. Kenraalikuvernööri määräsi tekemään tien Jämsän kirkolta Patajoen laivalaiturille, mikä paikallisten asukkaiden keskuudessa aiheutti paljon nurinaa - he kun joutuivat tien ja laiturin rakentamaan. Valmista kuitenkin tuli syksyksi 1857. Patajoen suu oli paikkana hankala myös Suomelle, josta puuttui pakki. Laiva joutui kääntymään 180 astetta ahtaassa paikassa sitomalla köydet varta vasten juntattuihin pylväisiin.