Vekkula on Jämsän nuorinta torppariasutusta, sillä suurin osa n. 80 torpasta perustettiin 1800-luvun puolivälin kahta puolen. Vanhimmat torpat, Rympsylä ja Palvia, perustettiin toki jo 1730-luvulla. Ne olivat kaukaisimmat Auvilan kartanon 14 torpasta. Taksvärkkimatkaa Seppolaan kertyi reilu 30 kilometriä. Taksvärkissä oltiinkin aina viikko kerrallaan.

Suurin osa Vekkulan torpista on perustettu Juokslahden isojen tilojen, kuten Huuskon, Heinäkengän, Konkolan ym. takamaille, peräniittyjen ja Palvia-järvestä Juokslahteen laskevan puroreitin tuntumaan sekä Saarijärven rantamille. Myös Koskenpään taloilla, kuten Ehikillä, oli kylässä muutamia torppia, mm. Suljula.

Vekkula jakaantuu useaan maarekisterikylään eikä sinne ennen Ehikin tien valmistumista 1915 ollut kovin helppo edes löytää. Yhtenä Vekkulan alkamisen maamerkkinä Juokslahdesta tultaessa käytettiin kahta yhteen kasvanutta mäntyä. Ne männyt kasvavat siellä yhä.

Vekkulan kasvun aikoihin rintamaiden torppariasutus lähestyi lakipistettään. Vanha Jämsä oli vahvaa torpparialuetta, olihan pitäjässä kartanoita ja isoja tiloja, jotka tarvitsivat paljon työvoimaa. Vuosisadan vaihteeseen tultaessa torppia ja mäkitupia oli maatiloista 4/5 eli lähes tuhat. Tämän jälkeen vuokratilojen määrä laskee erityisesti rintamailla todella nopeasti: vuonna 1912 torppia oli jäljellä reilu kolmannes, 360.

1910-luvulla sai 160 torpparia ja iso joukko mäkitupalaisia häädön kodistaan. Maanomistajien yleisenä pyrkimyksenä oli tilakokonaisuuksiensa suojelemiseksi päästä varsinkin keskeisellä paikalla, lähellä päätilaa olevista torpistaan eroon, sillä vuokraajat olivat yhteiskunnallisesti heräämässä. Erityisesti suurlakkovuosi 1905 katalysoi järjestäytymisen: torpparikokouksia pidettiinn ja työväenyhdistyksiä perustettiin.

Vekkulaan perustettiin työväenyhdistys 1906, mutta se ei ollut yhteiskunnallisesti kovin ärhäkkä. Vekkulasta ei löydy myöskään huomiota herättäneitä häätöjä: pienet peltoläntit kaukana metsässä eivät herättäneet vuokranantajien intohimoja ja saatiinhan niitä vastaan hyvää työväkeä.

Yksi syy Vekkulan rauhallisuuteen oli myös se, että kylä eli enemmän metsätyöstä kuin pikkupeltojensa tuotosta. 1800-luvun lopun torpparioloja Suomessa tutkinut Aksel Waren tekikin huomion, että Jämsän - Korpilahden metsäkylien torpparit olivat käytännössä kaikki hevosineen metsäajoissa, jolloin eteläisempää Suomea selvästi suurempi osa torpanvuokrasta voitiin maksaa rahassa. Se vähensi riippuvuutta isännästä.

Sisällissodan 1918 jälkeen torpat Vekkulassakin itsenäistyivät. Juokslahden Huuskon talosta lunastettiin viisi torppaa 20-luvun puolivälissä seuraavilla hinnoilla: Impivaaran, jota ei enää ole olemassakaan, vajaa 15 hehtaaria peltoa ja metsää meni Kalle Nordströmille 3 973 markalla, Emil Lehtinen maksoi vauraasta Pitkälästä (43 ha) 16 500 markkaa, Valdemar Hakala 23,5 ha:n Impilästä vajaa 8 000 mk, Timo Huusko Killilän 40 hehtaarista n. 24 000 mk ja Janne Hakala Hakalasta, jossa oli 28 hehtaaria peltoa ja metsää, 14 000 markkaa.

Torpat eivät olleet kalliita. Tämä johtui mm. siitä, että lunastuksessa käytettiin vanhoja maanhintoja, joita maailmansodan nostama raju inflaatio oli nakertanut