Vekkulan työväenyhdistys perustettiin vuosi suurlakon jälkeen 1906 Taaralan torpassa. Samassa torpassa oli muutamaa vuotta aikaisemmin kokoustettu kansakoulun saamiseksi ja jaettu koulun hirsien ajourakat.

Yhdistys sai heti yli 40 jäsentä, mikä oli pienessä kylässä paljon. Historiallisen heräämisen aika tuntui vahvana Vekkulan metsäkylässäkin: Suomi oli juuri saanut yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja yksikamarisen eduskunnan, jonka suurimmaksi puolueeksi nousi Sosialidemokraattinen työväenpuolue. Se sai Jämsässäkin 1907 vaaleissa yli 60 prosenttia äänistä, joista valtaosa tuli torppareilta ja muulta maaseutuköyhälistöltä.

Oma työväentalo valmistui Vekkulaan talkoilla 1915. Se oli iso ponnistus pikkukylältä, koska monella isommallakaan Jämsän 14 työväenyhdistyksestä ei ollut vielä omaa taloa. Talohankkeen organisoi posteljooni Kalle Kovanen, Leuhulan torpan tuleva isäntä. Talon saaminen kertoo, että kylästä löytyi tarvittaessa suurta yksituumaisuutta isoihinkin hankkeisiin.

Vuoden 1918 sodan aikana koettiin rintaman selustassa Jämsässä pitkään peitelty valkoisten terrorijakso, jossa lopulta 70 ihmistä surmattiin. Vekkulassa työväen johtomiehet piiloutuvat kahteen maakorsuun, mikä saattoi koitua heidän pelastuksekseen: piiloutujat löydettiin loppukeväästä, jolloin summittainen surmaaminen oli rauhoittumassa. Kaikki vekkulalaiset selvisivät hengissä. Miesten puolesta kävi puhumassa mm. Vekkulan koulun opettaja K. V. Hongisto.

Mitään kovin radikaalia roolia ei Vekkulan yhdistyksellä ennen sotaa - eikä sen jälkeenkään - ollut. Oli se toki esittänyt uittoon ja tukinvieritykseen kahdeksan tunnin työpäivää ja ylityökorvauksia ja valinnut komitean tiedottamaan asiasta niille, jotka saapuivat Saarijärven uittoihin. Muuten yhdistyksen pöytäkirjat täyttyvät arkisista, lähinnä oman talon pyörittämiseen ja iltamiin liittyvistä päätöksistä. Vuoden 1918 sota näkyy kirjauksissa hämmästyttävän vähän, lähinnä rahan antamisena surmattujen hautakumpujen koristeluun sekä iltamien pitämisenä vankien, leskien ja orpojen hyväksi.

Kun torpparit itsenäistyivät 20-luvulla ja keskittyivät nostamaan tilojensa vaurautta, työväenyhdistyksen poliittinen rooli jäi väkisin heikommaksi kuin teollisuustaajamissa. Vaikka koko kylä kokoontui iltamiin työväentalolle, eivät sosialidemokraatit saaneet enää poliittisesti läheskään koko kylää taakseen. Pienviljelijät hakivat poliittista kotiaan eri puolilta: kun vuoden 1939 eduskuntavaaleissa oli tarjolla porvarillinen pienviljelijäpuolue, sai se Vekkulassa yli 33 % äänistä, eniten Jämsässä. Kun SMP iski eduskuntavaaleissa 1970, oli tulos huikea: lähes puolet kylästä kannatti vennamolaisia. Myös koko työväenyhdistys vaihtoi kotiaan sosialidemokraattien hajaannuksen aikaan 50-luvulla liittyen joksikin aikaa pienviljelijöitä houkutelleeseen TPSL:oon ennen kuin palasi takaisin sos.dem-puolueeseen.

Yhdistys olikin ennen kaikkea talo, joka kokosi kansan iltamiin ja muihin kulttuuririentoihin saloseudulla. Tässä työssä pöytäkirjoihin merkittiin tämän tästä päätöksiä juopuneiden kuriin saattamiseksi, esimerkiksi tammikuussa 1927 päätettiin "ryhtyä entistä lujempiin toimenpiteisiin saattamalla kaikki iltamissa esiintyvät kieltolainrikkojat ja rauhan häiritsijät lailliseen edesvastuuseen". Näin oli kirjannut yhdistyksen pitkäaikainen aktiivi, raittius- ja urheilumies Valfrid Valden, juuri itsenäistyneen Suljulan torpan isäntä.

Työväenyhdistys olikin Vekkulan saloseudulla mainio sosiaalis-yhteiskunnallinen koulu vähän koulunpenkkejä kuluttaneille metsätyömiehille ja pienviljelijöille: siellä opittiin yhteisten asioiden hoitamista, kokouksen johtamista ja pöytäkirjan pitämistä, esiintymistä, puhumista ja kirjoittamista. Tehtäviä löytyi jokaiselle.

60-luvulla Vekkulan työväenyhdistyksen toiminta väkisin hiipui nuoren väen muuttaessa työn perässä muualle. Työväentalo purettiin polttopuuksi 1966 eikä yhdistys tämän jälkeen toiminut juuri muuna kuin löyhänä sosialidemokraattien vaaliorganisaationa, joka ehdotti kunnallisjärjestölle vaali- ja lautakuntaehdokkaita. Työtä arjessa tekivät vielä pienviljelijäyhdistykset.