This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Koskenpään Huopatehdas 1970 - 1990-luvuilla

Yritys on aina suuntautunut myös kansainvälisille markkinoille

Esite 1950-luvun lopulta, sivu 3Yrityksen tuotteita on koko ajan viety myös ulkomaille. Tuotannon monipuolistuminen on avannut mahdollisuuksia aina Siperian öljyjohtojen eristämiseen asti. Huopasia aikanaan vietiin lähes kaikkiin "kylmiin" maihin, kuten mm. Norjaan, Venäjälle ja USA:aan. Tällä hetkellä tuotanto menee pääosin kotimaahan. Vientiä on ollut kaikkiaan 38 eri maahan. Teollisuuteen suunnattujen tuotteitten erilaisten tyyppien lukumäärä on noussut useisiin satoihin.

Tuotannossa keskitytään huovan valmistukseen

Koskenpään Huopatehdas Oy:n kanssa läheisessä yhteistyössä toiminut Koskenpään Tervatehdas Oy toimi vielä jonkin aikaa sotien jälkeen ja lopetettiin vähitellen 1950-luvulla tervan kysynnän vähentyessä ja tervasmateriaalin loppuessa lähialueilta. Yritysryhmän toimialarationalisoinnin yhteydessä Koskenpään Sähkö Oy:n jakeluverkosto ja voimalaitos on myyty vuonna 1995 Keski-Suomen Valo Oy:lle.

Uusi tehdashalli rakennettiin 1977 - 78

Tuotannon suuntautuminen levyjen, mattojen ja nauhojen valmistukseen johti siihen, että vanha tehdasrakennus ei sopeutunut uusiin tuotantomenetelmiin. Uusien nykyaikaisten tilojen tarve johti siihen, että vuonna 1978 valmistui  Jämsänkosken kunnan kanssa yhteistyössä uusi tehdashalli. Siihen sijoitettiin nykyaikaiset neulahuopakoneet. Niitten avulla voidaan tehdä varsin erilaisia tuotteita useista eri kuitutyypeistä.

Rakennustuotanto on pääasiakas nykyisin

Kun Messuosasto Suomen messuilla 1982huopasten tuotanto loppui 1973, tilalle tulivat mm. puolustusvoimien monivuotiset tilaukset, jotka käsittivät ennen kaikkea kumisaappaisiin tulevia huopamateriaaleista valmistettuja irtovuoria. Tuotanto on sittemmin suuntautunut ensisijaisesti rakennustuotannon tarpeisiin. Päätuotteeksi ovat nousseet erilaiset rakennussaumatiivisteet ja eristeet. Niiden osuus tuotannosta on n. 70 %. Konehuopien osuus on 24 % ja loppu 6 % muodostuu lähinnä karstavillan käsittelystä. Tämän päivän tuotantoa on KH-rakennusnauhan valmistus ja markkinointi sekä Suomeen että muualle Eurooppaan ja Aasiaan.

Tehdas tuo vanutettuja villahuopia sekä muita huopatuotteita eri maista ja valmistaa niistä erilaisia tiivisteitä, nauhoja, kappaleita ym.

Suomenlampaan villaa käytettiin vielä 1990-luvun alussa, muuta EU-säännösten vuoksi sitä ei enää vuosikymmnen lopulla ollut saatavilla. Siitä lähtien on käytetty kotimaista risteytettyä lampaanvillaa. Villojen värjäys on tehty alihankkijoilla.