This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Ouninpohja

Ouninpohjan kylän alueet sijaitsevat Isojärven Ouninpohjanlahden pohjoispäässä ja Ouninpohjaan laskevien Myllyjärvien rannoilla. Ouninpohjan kylä rajoittuu pohjoisessa Eväjärven kylään ja Lännessä Rasin, Päijälän ja Kaukolan kyliin.

Ouninpohjan kylän talot nro 1 Ouni, 5 Heinäjärvi, 6 Pajulampi (Pajulammi) ja 7 Pitkämäki siirrettiin Kuhmoisten kunnasta Längelmäen kuntaan vuoden 1926 alusta.

Vanhan Laukaan tien varrelle syntyivät 1630-luvulla Ounin ja Rasin rälssitorpat. Ounin talo oli ensimmäisen puolen vuosisatansa rälssitorppa. Tie meni Kuhmoisissa ensin Ouninpohjaan, kiersi sitten Hirmupohjaan ja suuntautui Rasin läheltä Länkipohjaan päin. Ounin synnyllä lienee yhteyttä 1630-luvun tie- ja majatalojärjestelyjen kanssa. Postitaloksi Ouni mainitaan vasta vuonna 1746, se oli asetettu siihen tehtävään lähinnä kruunun virkamiesten postin viemiseksi eteenpäin ja menetti asemansa Kolhin tien valmistuttua 1700- ja 1800 lukujen vaihteessa.

Ounilla oli vuodesta 1774 Naarajärvellä torppari ja vuodesta 1805 Pajulahdella. Vuonna 1819 ilmestyi lisäksi Pitkämäki sekä vuonna 1818 Sarkkanen ja vuonna 1824 Tuhkasuo. Pitkämäestä tuli kruunun uudistila vuonna 1852, Naarajärvi joutui Kalholalle ja Tuhkasuo Pajulammin uudistilalle.

Koska molemmat yksinäistilat, Rasi ja Ouni, kuuluivat isoonjakoon asti Päijälän jakokuntaan ja sen kantakylillä oli oikeus perustaa niiden naapuriin yhteismaille torppia, ovat monet aikaisemmin mainituista asumuksista myöhemmin Rasin ja Ouninpohjan kylien rajojen sisällä. Vuodesta 1852 isojaon päätyttyä oli Ouninpohjan kylässä Ounin talon lisäksi 7 uudistilaa.

Ouni

Ounin tilan päärakennus ja sen takana liiteri ja aittoja. Ounin tila sijaitsee aivan Ouninpohjan lahden pohjoispäässä.

Pihapiirissä ovat päärakennus, aitta, aittarivi, liiteri ja kellarirakennus sekä hiukan kauempana sauna, kalustosuoja ja uudempia talousrakennuksia. Paririihi ja lato ovat pihapiirin pohjoispuolella, rannalla venevajoja ja sauna. Päärakennuksen pirtin kiviuunista on kuva Kuhmoisten historiakirjassa.

Heinäjärvi

Ouninpohjan kylän talo nro 5, Heinäjärvi sijaitsee kylän pohjoisosassa lähempänä Eväjärven kylän rajaa.

Heinäjärven tilan pihapiirissä on asuinrakennuksen vastapäätä aittarivi, eteläpuolella sauna, liiteri, kärryliiteri, navetta-puimala, lato ja kuivuri. Päärakennus oli aiemmin toisen suuntainen, nykyinen rakennettu 1900-luvun alussa. Aittarivissä on kaksi pariaittaa, joiden väli oli ennen läpiajettava. Aittarivin lähistöllä oli muorinpytinki. Riihi oli mäellä pihapiirin pohjoispuolella. Tilalla oli ennen latoja yli 30.

Myllymäki

Myllymäen myllärin hirsipintainen asuinrakennusMyllymäki lohkottiin Pajulammen tilasta vuonna 1901.

Mylly sijaitsi Iso Myllyjärvestä Aliseen Myllyjärveen virtaavan kosken varrella. Myllärin asuinrakennus on jyrkän mäen päällä. Pihapiirissä ovat aitta, sauna, uusi asuinrakennus, liiteri ja navetta sekä navetan takana riihi ja lato. Riihi on siirretty tilalle Niinijärventieltä. Tilalla on ollut paja ja savusauna.

Pitkämäki

Ouninpohjan kylän talo nro 7 Pitkämäki oli Ounin torppa vuodesta 1819. Pitkämäestä tuli kruunun uudistila vuonna 1852.

Tilalla on asuinrakennuksen vastapäätä kivinavetta vuodelta 1980. Navetan vieressä on kaksikerroksinen pariaitta. Vanha päärakennus oli liiterin kohdalla, toisen suuntainen kuin nykyinen asuinrakennus, joka oli keskeneräinen hirsikehikko vielä 1940-luvun lopulla.

Pihapiirin takana mäellä on aitta, jonka nurkkien salvospäät on veistetty 6-kulmaisiksi ja koristeveistetyt konsolihirret kannattelevat oven yläpuolista otsaulkonemaa. Riihi sijaitsee toisella puolella mäen alla. Tilalla on ollut paja ja toinen yksinäisaitta.

Pitkämäen pariaitassa on erikoisen korkea, pilareiden tulema otsauloke, kuin umpinainen luhti.