This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Kansan kerrostumat

Kuva: Juho Ala-Haaviston arkistoTalollisten suhteellinen osuus pieneni rajusti 1800-luvun aikana. Torppien ohella asumusten määrää lisäsivät käsityöläisten, muonamiesten ja itsellisten mäkituvat. Vielä heitäkin enemmän oli kestejä eli loisväkeä, jotka olivat ilman vakituista työtä ja asuntoa. Varallisuuserot alkoivat kasvaa, ja köyhyydestä tuli joukkoilmiö.

Vuoden 1910 henkikirjoihin on esimerkiksi Liukkoilaan merkitty peräti 33 henkeä irtainta väkeä. Työikäistä väkeä talossa oli 17 henkeä, joten työvoimaa Liukkoilassa ainakin riitti.

Kuva: Erkki Lampisen arkistoTorppia alkoi Haavistoon syntyä 1700-luvun lopulta alkaen. Torpparilla oli oikeus viljellä ja asua määräalaa talon maasta. Peltoa ja niittyä hän sai raivata sopimuksen mukaisesti ja niistä oli myös pidettävä huolta. Myös rakennuksista oli yksityiskohtaiset sopimukset, samoin rakennus- ja polttopuiden määristä.

Vastineeksi torppakontrahtiin kuului yleensä heinä- ja leikkuuviikon teko jalkatyönä. Hevosen kanssa tehtiin kesällä kyntötöitä ja talvella lannoitustöitä. Naisten päivätyöt liittyivät talouden- ja karjanhoitoon. Monia muitakin velvollisuuksia saattoi olla, esimerkiksi marjojen tai voin tuontia tai vaikkapa lumenluontia.

Vasta torpparivapautus muutti oleellisesti viljelmien omistussuhteita. Lähes kaikista torppareista ja mäkitupalaisista tuli viimeistään 1920-luvulla itsenäisiä pienviljelijöitä.