This article is not available in English. Please select another language from the navigation bar at the top.
Waldenit sivuun

Uusi vuosikymmen toi firmaan uuden johtajan, sillä Waldenien aika Yhtyneissä väistyi. Yhtiön uusi johtaja oli Niilo Hakkarainen.

Ensimmäiseksi alettiin karsia huolto- ja sosiaalitoimintaa, sillä yhtiö pyrki keskittymään ydinosaamiseensa eli paperintekoon. Ammattiosastolle tuli nyt entistä enemmän neuvoteltavia asioita. Puuhiomo aiheutti edelleen päänvaivaa ja moni muukin asia vaati keskustelua työnantajan kanssa.

1970-luvun alussa lyhyet paikalliset istumalakot antoivat väriä tehtaan arkipäivään. Vuonna 1972 tilanne kärjistyi, kun työnantaja lomautti väkensä muutamaksi päiväksi vastalauseena toistuville lakoille. Myöhemmin tilannetta on tulkittu pitkälle henkilökemioista johtuvaksi: pääluottamusmies Aku Lindroos ja johtaja Per-Erik Ohlsin väliseksi ristiriidaksi. Loppuvuodesta käydyssä vaalissa Aku Lindroos joutui antamaan tilaa uudelle pääluottamusmiehelle Reino Selinille. Selin toimi tehtävässä seuraavat kuusi vuotta.

Selinin alkutaival ei ollut helppo, eikä hän ollut työnantajalle mieluisin pääluottamusmies. Taustalla taisi kummitella vielä edellisellä vuosikymmenellä tapahtunut irtisanomisjupakka. Myös osaston sisällä kyti eripura. Johdossa oli voimakkaita persoonia, jotka toimivat ammattiyhdistyksen lisäksi kunnallispolitiikassa. Usein eripura kärjistyi kahden vahvan, Reino Selinin ja Aku Lindroosin, väliseksi mittelöksi.

Luottamusmiehiä 1974