Pitkälän Paavon tarinassa tiivistyy itsenäistyneiden torppareiden ja 20-luvun tunnelma: maailma on auki, koneet ja tekniikka kiinnostavat, mutta kaikkein tärkein ja pyhin on silti juuri omaksi saatu maa ja sen viljeleminen.

Paavo syntyi 1904 Emil ja Olga Lehtisen 10-lapsiseen torppariperheeseen. Pitkälän torppa oli Vekkulan suurimpia ja Emil kohotti sen vaurautta kulkemalla ahkerasti kauppaa tekemässä. Hän teki hevoskauppaa ja myi toreilla Jyväskylää myöten mm. lihaa.

Emil ei ottanut valtion lainaa, kun hän lunasti torppansa itsenäiseksi 1921 Juoksahden Huuskon talosta, vaan keräsi varat kaupankäynnillään. Jatkuva talvinen reessä istuminen koitui kuitenkin kohtalokkaaksi: eräällä reissulla hän pahasti kylmettyi ja kuoli varhain 20-luvulla.

Isän kuoltua Paavo lähti töihin Säynätsalon vaneritehtaan verstaalle. Kesät hän ajoi tehtaan hinaajaa Päijänteellä. Säynätsalosta hän siirtyi Jämsänkosken tehtaan verstaaseen. Maailma oli nuori ja auki itsenäiselle torpanpojalle. Koneet kiinnostivat, nuori mies värkkäsi tekniikan kanssa ja haaveili ikiliikkujan rakentamisesta.

Kun autot ilmestyvät maailmaan, Paavo osti välittömästi Chevroletin ja ryhtyi ajamaan taksia 1928, ensimmäisenä Jämsänkoskella. Auton hankinta ei ollut pikkujuttu. Se maksoi 31 500 silloista markkaa, enemmän kuin isän lunastama torppa.

Aivan ensimmäiseksi Pitkälän Paavo purki letukkansa pajansa edustalla pieniksi paloiksi ja asensi siihen Vekkulan kuoppaisille teille paremmin sopivat, itsetehdyt jouset ja rumpujarrut. Tämän jälkeen hän ajoi taksiaan viisi vuotta, auton mittariin kertyi 210 000 km. Kun kieltolaki kumottiin 1932, riitti Paavolle ajamista.

Sodan alla Paavo lunasti äidiltään kotitilan, vaikka koneita virtuoosin lailla käsittelevälle miehelle olisi ollut varma työpaikka tehtaassakin. Ensimmäisen itsenäisen pienviljelijäsukupolven arvojärjestys tulee hyvin esiin Paavon pitkän Vekkula-laulun yhdestä säkeestä:

"Torppareita oltiin ennen
Nyt on torpat omat.
Ahkeruudella rakennettu
Ompi tuvat somat."

Tämän jälkeen Paavo keskittyi Pitkälän viljelyyn ja oman pienviljelijäyhdistyksen toimintaan. Milloin hän järjesti karjanhoito- tai kotitalouskurssin kylän naisille, milloin hiihtokilpailun lapsille tai oli hankkimassa yhteiskoneita tai viljankuivaamoa tai Kytökallion tanssilavaa, mikä oli yhdistyksen suurponnistus 50-luvulla.

Tekninen haaste tuli kotipeltojen läpi virtavasta Sorkkaojasta, jonka varteen Paavo kunnosti myllyn. Myllyssä jauhettiin laajan kulmakunnan viljat vuosikaudet, höylättiin päreet ja ladattiin akut radioiden kuunteluun. Valo loisti pimeydestä, kun Paavo värkkäsi yömyöhään rakkaalla myllyllään.