"Maatansa jämsäläinen viljelee jokseenkin taitavastí, että se antaa hyvät tulot; on melkein joka vuosi ollut jyviä myydä sivupitäjiin." Näin kuvasi jämsäläinen kirjeenvaihtaja 1800-luvulla sanomalehti Suomettaressa pitäjän maataloutta.

Totta varmasti, mutta oli edullisilla olosuhteillakin osuutta asiaan. Jämsän pellot olivat hedelmällisiä ja antoivat kohtuullisen hyvän sadon vanhakantaisista viljelymenetelmistä huolimatta. Vielä 1700-luvun lopussa Jämsässä harjoitettiin yleisesti kaksivuoroviljelyä. Kolmivuoroviljely oli kuitenkin hahmottumassa, kun 1800-luvun vaihteen jälkeen osalle kesantopelloista kylvettiin hernettä, kauraa ja pellavaa.

Peltoja oli ojitettu Jämsän seudulla ainakin 1600-luvulta asti, mutta vasta 1700 - 1800-luvun taitteessa ojitukseen ryhdyttiin kiinnittämään erityistä huomiota. Alettiinpa joihinkin peltoihin tuossa vaiheessa kaivaa avo-ojien lisäksi kivistä holvattuja salaojia.

Peltoja lannoitettiin karjanlannalla, johon lisättiin suomutaa sekä hakattuja kuusen- tai männynhavuja eli hakoja. Kolmivuoroviljelyssä pelto lannoitettiin rukiinleikkuun jälkeen, kylvettiin seuraavana vuonna kevätviljalle ja jätettiin kolmantena vuonna kesannoksi.


Ohra ja ruis olivat viljelyskasveista yleisimpiä. Vielä 1730-luvulla niitä viljeltiin suurin piirtein yhtä paljon. 1820-luvulla rukiin viljely oli yleisintä. Ohraa ja kauraa viljeltiin selvästi vähemmän. Kaura oli vielä arempi hallalle kuin ruis tai ohra. Kauranolki oli kuitenkin hyvää karjanrehua. Siksi sen viljely vähin erin lisääntyi.

Varsinaisten viljakasvien lisäksi viljeltiin hernettä ja naurista. Yleensä herne kylvettiin ensimmäiseksi keväällä kesantopeltoon. Silti syyshallat pääsivät usein vahingoittamaan satoa. Yleensä herneestä saatiin kuitenkin hyviä satoja, joilla jatkettiin melko yksipuolista ravintoa.

Myös nauris kuului jämsäläiseen ruokapöytään ennen perunan yleistymistä. Nauris kasvoi erinomaisesti kaskimaassa ja niinpä Jämsässäkin pääosa nauriista viljeltiin vielä 1700-luvulla kaskissa.

Sadot vaihtelivat paljon. Erityisesti 1600-luvulla katovuosia sattui usein. Niistä pahimpia olivat "suuri olkivuosi" 1601, vuosi 1626, "Pärttylin hallavuosi" 1635 ja suuret nälkävuodet 1695 - 97.

Kovat ajat vallitsivat myös 1700-luvun alussa. Esimerkiksi käy vuosi 1731, jolloin jämsäläiset valittivat käräjillä, että Jumala oli rankaissut heitä kovalla vuodella. Ohraa oli ensin kesällä vioittanut ruoste. Elokuussa sattuneet hallayöt olivat vioittaneet kaikkia kevätkylvöjä niin, etteivät talolliset saaneet pelloistaan sen enempää siemenviljaa kuin elantoa. Ruoste tärveli rukiin sekä pellossa että kaskessa. Tätä kovaa vuotta nimitettiinkin "ruostevuodeksi".