This article is not available in English. Please select another language
from the navigation bar at the top.
|
Murrepakina Seijokkoa kiitoksenkipii
Jouko Hakonen "Jäi ku Jämpsä äijä taivasta", sanotaan. Miks jäi, harvemp tieteä. Tässä tulii toskertomus siitä, mitä tapahtu Päijänteer rannalla. Siino äkkisyveä het rannassa ja lähteen silimäkkeitä siellä teällä. Moantie kulukii siinä melekei vesrajoa. On pakkane ja laht on jeätynny peilkirkkaaks. Jämpsä äijä tuntii intohimuu jeätutkimuksee. Seo aina halunnu tietä, mitenkä ohkone jeä kantoa miehe. Seom melekei soannu sen seleville, mutta aina sillon seo kastellu vehkeesä. Toas se läht kokeilee. Seo ottannu mehtästä tukevan koijjarij (=hakkuujätepuu, keppi, oksa) käteesä ja etenii varovasti lähellä rantoa. Kopahuttelii välillä jeätä koijjarilla, se kantoa. Yht´äkkijä rusahtoa ja äijä o uppeluksissa. Jalat ei ota pohjaa. Se yritteä sätkytellä ihtesä mahallee jeälle, mutta luistoa het takasi. Puukkuu tai muuta terävätä tarttis, mutta semmosta eijo völjyssä. Nyrkillä hakkoamalla se soa vähä rouhittuva ihtellee railuu rantaan päi, mutta kylymä rupii hijastaa. Tulii sille mielee, että nyt tul äijjälle taivaasee lähtö. Sillo ajelii paikalle Kutseti äijä, mehtäpomo, joka o tunnettu neuvokkuuvvestaa. Se näkii miehe räpiköivä avennossa. Pysähytteä ajopelisä ja huikkoa kuuluvasti: "Päiveä! Mihkäs päi ot mänössä?" Jämpsä äijä siiher raivokkaasti: "Moalle päi tietysti, saatanan kelemi!" Se painuu sillo uppoksii, mutta tuntii samalla jalossaa pohja. Ponkasii sieltä ja lenteä koaressa rähmällee rantakiville. Sieppoa sinne luistannee koijjarisa ja yritteä sillä humahuttoa Kutseti-Äijeä peähe, mutta märkä puu luistoa sen kohmeisesta kourasta. Kutseti äijä ei jeä neuvottelee. Painoa kaasuva ja tuumoa: "En okkoa kiitoksenkipii." Koillis-Häme 14.01.200 |
Upper level
