Jämsänkosken paperiteollisuus tarvitsi 1800-luvun lopulta lähtien puuta, ja metsätöistä tuli vakiintunut tulonlähde myös haavistolaisille.

Metsätyöt alkoivat maan routaannuttua ja lumen tultua, yleensä joulun pyhien jälkeen. Vastaavasti työt piti mitoittaa niin, että ne saadaan valmiiksi ennen ajokelien loppumista. Syksyllä hevosmiehet saivat palstansa. Tili tuli yhtiöltä ja hevosmies pestasi sitten hakkuumiehen, apumiehenä oli vielä yleensä kaatomies. Metsätyöt aloitettiin nuorena. Poika lähti yleensä apulaiseksi metsätöihin täytettyään 12 vuotta. Ammatti opittiin isän, vanhemman veljen tai tuttavan opastuksella.

Hevosmies ajoi puutavaran uittoväylän varteen. Ajomatkat olivat pitkiä: Haavistossa puiden säilytyspaikkoja olivat Vihatinlaani, Sovijärven ranta, Rauhalan pelto, Kemin pelto ja Sovipohja. Päivässä ehti tehdä yleensä yksi tai kaksi kuormaa. Työ oli kovaa paitsi miehille, myös hevosille.

Aluksi puut kaadettiin kirveellä. Kahden miehen tukkisaha eli justeeri yleistyi 1900-luvun alkupuolella. Pokasaha tuli käyttöön vähän myöhemmin. Tukkisakset tulivat 20 - 30-lukujen taitteessa, aiemmin tukit nostettiin köysilenkillä reen pankolle.

Uitettavat puut kuorittiin yleensä keväisin metsätöiden loputtua, uittokauden alkua odotellessa. Tukit kuorittiin petkeleellä, paperipuut kuorimaraudalla.

Metsäteollisuus tarjosi työtä myös tehtaalla ja kuljetuksissa. Paperia ja sellua kuljetettiin hevospelillä Vilppulaan, paluukyytinä tuotiin tavaroita kauppiaille. Matka oli sen verran pitkä, että puolivälin tietämiin Leppälahteen oli järjestetty levähdyspaikka: hevosille tallit ja ajomiehille yöpymismahdollisuus pirtissä. Rahdinajoon osallistuivat ainakin Alanen, Liukkoila, Sovijärvi ja Mäkelä.